Pakko jakaa päivän ilosanomaa teillekin: söin juuri elämäni parasta pizzaa, ja se löytyi Turusta
Tintåsta. Margherita-pizza oli täydellinen, siinä oli ohut pohja, täydellinen tomaattikastike, pehmeää mozzarellaa, rucolaa ja pinjansiemeniä. Tähän asti olin luullut että parasta pizzaa saa Kabulista yhdestä YK:n ruokalasta, mutta tämä oli kyllä yliveto.
Turussa kävin tapaamassa ystäviäni ja yhden
lempparibloggaajani inspiroimana olin siellä samalla myös turistoimassa. Kävin söpöillä kirpputoreilla ja
Aboa Vetus Ars Nova -museossa. Siellä oli siisti näyttely Turun historiasta keskiajalla ja myös mielenkiintoinen valokuvanäyttely suomalaisista kuvista (oli siellä muutama ulkomaalainenkin, nekin oli ihan nättejä).
|
Kirppis oli ihana niin kuin nimi lupasi. |
|
Caj Bremerin valokuva otettu Laatokalla 1980, lempparini. |
Nukuin hotellissa, sekin oli luksusta. Miksi hotellissa nukkuu aina niin hyvin? Laittaako ne niihin lakanoihin jotain? Hotellin aamiaisetkin ovat aina niin hyviä, vaikka söisi puuroa ja leipää niin kuin kotona. Turismi kotimaassa on kivaa, pitäisi harrastaa sitä enemmän.
|
Söin ensimmäistä kertaa Ahvenanmaan pannukakkua, hyvää oli ja aurinko paistoi. |
Turussa on Suomen parhaat pitsat! Toinen hyvä on Pizzarium Hansa-keskuksessa, oi nam! Tuoreet täytteet, ja mieletön pohja. Sieltä ei vaan saa viiniä oheen...siitä pieni miinus...
ReplyDeleteooh, olenkin kuullut tosta Pizzariumista, pitääkin mennä ensi kerralla kun Turkuun menen!
Delete