SOCIAL MEDIA

Sunday, 14 February 2016

Mikä isyysloma?

Kävin taannoin mielenkiintoisen keskustelun miespuolisen paikallisen kollegani kanssa isyyslomasta. YK:lla isät saavat noin kuukauden isyyslomaa (äideille suodaan lomaa huimat 4 kk). Kysyin, onko hän käyttänyt isyyslomiaan. Ei ole. Kysyin että no miksi, johon mies selitti jotain epämääräistä että "kyllähän niitä lomia voisi pitää kun ne on meille annettu, en ole vaan vielä tähän mennessä pitänyt." Yleensä afgaanifirmoilla tai järjestöillä ei ole isyyslomakäytäntöä.

Aivan mahtavat julisteet jotka sain YK:n Väestörahasto UNFPA:lta. Ne ovat näyttävästi esillä toimistossani.
Kun kysyin, miksi hänen mielestään isyysloma on edes olemassa, hän ei tiennyt mitä sanoa. Hyvä kysymys, hän sanoi ja alkoi oikeasti miettiä asiaa. Kun kysyin, mitä tekisit isyyslomalla jos käyttäisit sitä, hän sanoi että aina kotoa löytyy jotain pientä korjattavaa, yleistä hengailua, sukulaisten ja kavereiden kanssa seurustelemista. Kun kysyin, entä jos isyysloman aikana auttaisi vaimoa lastenhoidossa, siivoamisessa ja ruuanlaitossa, sain vastaan hyvin hämmentyneen ilmeen. Miehet eivät siivoa tai hoida lapsia. Siis kunnon miehet. Tiesin jo etukäteen hänen vastauksensa, mutta kunhan halusin silti kysellä - olen välillä ärsyttävä sillä tavalla.



Kyselin toiseltakin kollegaltani isyysloman vietosta. Hän oli kuulemma pitänyt isyyslomansa aina. Silti - isyysloman pointti ei ole osallistua kotitöihin ja lastenhoitoon. Se on vain extralomaa. Monille miehille on todella noloa jos muut saisivat tietää että he auttavat kotona tasavertaisesti vaimojaan.

Afganistanissa rittää paljon tekemistä sukupuoliroolien höllentämisessä. Monet miehet varmasti haluaisivat auttaa kotona, tehdä ruokaa tai hoivata lapsia, mutta näiden asioiden tekeminen kyseenalaistasi koko miehuuden ja maskuliinisuuden. Haluan ajatella, että suljettujen ovien takana miehet hämmentävät munakoisopataa ja heittävät pyykkiä koneeseen.

Kollegani sanoi, ettei ole ikinä vaihtanut vaippaa. Hänellä on viisi lasta. Vaipan vaihtaminen on naisten työtä, ei sovi miehille.



Yhdellä kollegallani on käyttämättä 80 vuosilomapäivää. 80! Kun mietin asiaa, kyse ei ole siitä etteikö tyyppi voisi kadota työpaikalta viikoksi aina silloin tällöin. Mutta se olisi hänelle varmasti vaan tosi tylsää - mitä hän tekisi kotona kaikki päivät? Toimistossa on kaverit, juttuseuraa, miehet, lounastauot, sosiaalinen elämä.

Monet miehet käyvät vapaasti töissä, mutta samat miehet eivät hyväksy, että vaimo lähtisi kotoa ilman heidän lupaansa. Tämä on todella yleinen käytäntö - naisten tulee kysyä lupa miehiltään ennen kuin menevät esimerkiksi markkinoille ostamaan vihanneksia. Jos mies on töissä, vaimo soittaa hänelle ja kysyy luvan. Ja en siis puhu mistään lukutaidottomista, maalla asuvista afgaaneista, vaan ihan niistä, jotka ovat lääkäreitä moderneissa sairaaloissa ja projektikoordinaattoreita YK:lla.



Sanoin kollegoilleni että miten niin naisten täytyy kysyä teiltä lupa, hehän ovat ihmisiä siinä missä tekin ja heillä on oikeus tehdä omia pääätöksiä ja poistua kotoaan? Kyse on kuulemma kunnioituksesta miehiä kohtaan eikä siinä ole mitään outoa. Työpaikan naiset vahvistivat tämän - luvan kysyminen on ihan normisettiä.

Erään uuden tutkimuksen mukaan 50% afgaaninaisista poistuu kotoaan korkeintaan neljä kertaa kuukaudessa ja 12% ei poistu koskaan kotoaan. 12 prosenttia! Niistä jotka joskus poistuu, 53% käyttää aina kasvot peittävää burkhaa.

Mieti, jos sinä olisit yksi niistä kymmenestä, joka ei ikinä poistu kotoaan? En osaa edes kuvitella.




33 comments :

  1. Ja Suomessa pidetään tasa-arvoa itsestäänselvyytenä. Hyvä olisi välillä herätä ymmärtämään, että jossakin päin maailmaan kaikki on aivan toisin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinpä! Ja Suomessakin on silti vielä niin paljon tehtävää tasa-arvon saralla vaikkei meno olekaan näin extremeä.

      Delete
    2. Kovasti mietityttää miten suuri, miesvoittoinen ja enimmäkseen kai islaminuskoinen turvapaikanhakijajoukko oikeasti tulee vaikuttamaan yhteiskunnassamme. Hyväksytäänkö naisten tasa-arvo? Sopeutuvatko tulijat vallitseviin tapoihin vai onko meidän sopeuduttava?

      Delete
    3. Hei Anon, kyllä mielestäni tulijoiden on ymmärrettävä, mihin Suomen lait perustuvat. Pakolaisia on kuitenkin tällä hetkellä huomattavasti pienempi prosentti kuin vaikkapa Suomessa asuvia venäläisiä, eikä venäläisten maassaolo ole mitenkään muuttanut suomalaista kulttuuria (ainakaan huonompaan suuntaan).

      Uutisten mukaan pakolaisina tulleet musliminaiset ovat erittäin valmiita emansipoitumaan eli omaksumaan paikallisen tasa-arvokäsityksen, joten heidän kauttaan se alkaa myös levitä. Kyllä suurin osa ihmisistä haluaa vain saada elämänsä kuntoon eli löytää töitä, pitää perheen turvassa (tai perustaa sellaisen) ja löytää oman paikkansa, eli en usko, että kovin kummoista riskiä tuo nykyinen määrä pakolaisia aiheuttaa.

      Delete
  2. Ei sinansa yllattanyt kun tassa naapurissa Turkissakin isyysloma on viela tuntematon juttu. Isyyslomaa taitaa olla nykyisin 5 paivaa. Naisia on monesti pienesta asti opetettu pelkaamaan silla Turkissa kasvatetaan inhorealismilla jo lapsesta asti, namusedat, raiskaajat, liikenneterrori jne. tulee tutuksi jo nuorella ialla. Mita vanhoillisempi alue, sen enemmin liikkeella nakee miehia ja vahemmin naisia. Tanne lanseerattiin nyt muutamiin kaupunkeihin pinkkeja takseja, joita saavat kayttaa vain naiset, kuskit ovat myös naisia, idea on ilmeisesti se, etta naiset voivat tuntea taksin kaytön turvalliseksi eika tarvitse miettia vakivaltapointtia. Oman lapsen syntyman kohdalla tutuksi tuli ilmiö, etta mieheni sai jonkun verran kritiikkia naisilta osallistumisesta tytön hoitoon, ei niinkaan miehilta. Ei se osaa, miten voit jattaa 5kk vanhan miehen hoitoon jne. oli aika tuttuja kommentteja nimenomaan naisilta, miehilta ei koskaan. Osalla naisista on kova tarve suojella sita aluetta, joka on koettu naisten alueeksi. Olipa vahan sekava kommentti mutta kirjotuksesi oli tosi mielenkiintoinen ja nuo julisteet on loistavat!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti kommentista! Se on kyllä rasittavaa kun naiset ovat niitä jotka pitävät yllä tällaista "perinteistä" järjestelyä ja arvostelevat niitä, jotka jakavat vanhemmuuden vastuut ja työt tasaisemmin keskenään (tätä arvostelua on kyllä Suomessakin tosi paljon meneillään).

      Delete
    2. Niin tutulta kuulostaa Algeriastakin käsin katsottuna, että nimenomaan naiset arvostelevat - eivät miehet! Tuntuu jotenkin oudolta, että monesti juurikin naiset itse ylläpitävät näitä "vanhentuneita käytäntöjä". Monesti kun tuntuu, että kummasti ne miehet haluavat ja osaavat lapsia hoitaa, kun heillä onkin ulkomaalainen vaimo, joka tämän sallii. Julisteet ovat mainiot!

      Delete
  3. Jälleen mielenkiintoinen kirjoitus - hyvä, kun hämmennät siellä paikallisia!
    Tiedätkö, kuinka monelta mies evää ulos lähtemisen tuon luvan kysymisen jälkeen? Onko siis kyse vain tavasta vai oikeasta luvan saannista?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyse on monien kohdalla enemmänkin tavasta, en usko että monet kollegani (ei ainakaan ne joilta olen kysynyt) kieltäisi vaimojaan menemästä sen jälkeen jos on kysynyt (jonkunhan pakko kaupassa ja torilla käydä..) Naispuolinen kollegani sanoi että tietää monia pariskuntia, joissa tulee riitaa koska nainen lähti ulos kysymättä lupaa ensin.

      Delete
  4. OMG.. todellakin. Älähdin äänen kun luin tuota! Pitkä on afgaaninaisen tie, ja he vielä itse ajattelevat että näinhän se kuuluukin mennä.
    T.Nina

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moi Nina, tosiaan on surullista.. Onneksi on kuitenkin monia naisia, joiden mielestä tämä käytäntö on ihan turha ja patriarkaalinen. Toivottavasti heidän äänensä voimistuu.

      Delete
  5. Tuskin täällä Euroopassa kukaan lupaa kysyy...Mutta ei se isän osallistuminen mitenkään itsestään selvää ole. Kyllä niin monia perheitä olen tavannut (myös Suomessa), jossa isä on aina kuin vieraana kotonaan. Vieras alkaa haisemaan kolmen päivän jälkeen , joten ei kun töihin!!! Paljon on vielä tehtävää.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No todellakin, niin paljon vielä tehtävää!

      Delete
  6. Tavallaan ymmärrän, jos vaimot haluavat pitää edes kodin omana reviirinään ja miehet poissa jaloista. Mutta asetelma kokomaisuudessaan toki haisee. Onko perheen rahapussi miehen hallussa?

    Vertailukohtana tulee mieleen Japani, jossa koti on (ainakin ollut) vahvasti naisten reviiri. Moni mies on tuonut tilipussinkin suoraan vaimolle ja vaimo on antanut siitä taskurahat miehelle. Sukupuoliroolit ja alisteisuus eivät ole sama asia. - En tiedä, onko käytäntö vielä tällainen.

    Mirja

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moi Mirja, joo useimmiten miehet päättää rahankäytöstä ja naisten pitää kysyä siihen lupa, usein myös silloin vaikka nainen olisi itse tienannut ne rahat. Naisilla ei ole valtaa päättää mihin rahaa käytetään. Tuossa uudessa linkkaamassani tutkimuksessa on myös tästä asiasta lukuja.

      Delete
  7. Kylläpä puistattaa ajatuski tuollaisesta. Tosin, jos siihen ois kasvanu pienestä pitäen, ni ei kait sitä pitäis muuta ku normaalina.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nimenomaan - monet tasa-arvovääryydet nähdään ihan normaaleina kun "niin se aina on ollut" (ja monien mielestä tulee aina olemaan)

      Delete
  8. Voi, voi ... Olen sun blogissa eka kertaa ja liityin lukijaksikin, haluan lukea lisää tuollaista. Ois kiva jos tulisit vasta vierailulle Aurinkokujallekkin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heippa, kivaa että olet täällä! Piipahdin Aurinkokujalla, ja tulen varmasti uudestaankin! :)

      Delete
  9. Onneksi olemme Suomessa. Vaikka eihän nuo naiset täälläkään niin paljon ulos pääse jos ovat pakolaisperheinä tänne tulleet. Välillä tuntuu, ettei rouvia näe koskaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on kyllä surullista, mutta asenteet muuttuvat kuitenkin hiljalleen (toivottavasti)

      Delete
  10. Terkkuja Tyykikylästä! Muistin yht'äkkiä blogisi (jäänyt mieleen Salamatkustajasta) ja luin kaikki postaukset tässä yhdeltä istumalta. Olen ystävystynyt tänne tulleista turvapaikanhakijoista etenkin afganistanilaisten kanssa ja haluan oppia mahdollisimman paljon heidän maastaan ja taustoistaan. Osaan jo jokusen sanan farsiakin ja sekös heitä naurattaa ja kai vähän ilahduttaakin. :D

    Osaatko muuten lukea ja/tai kirjoittaa persiaa? Ihan mahdottomuus itselle, ja sitä suuremmat rispektit tämän uuden ystäväjoukkoni tyypeille jotka opettelee ekaa kertaa latinalaisia aakkosia. Huh.

    Postauksen aiheeseen ja kommentteihin liittyen: ainakin tää sakki on saanut Suomessa jo hyvää kulttuurikylpyä sukupuolten tasa-arvosta ja ovat muutenkin tosi länsimaisen oloisia. Tai no just siksihän he ovat lähteneet pois kun nykymeno kotimaassa on sietämätöntä. Olen myös ymmärtänyt, että Taliban ei katso hazaroja hyvällä?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kommentista Titta! En osaa ollenkaan lukea tai kirjoittaa daria, mutta osaan puhua ihan perusjuttuja.

      Ihan totta, hazarat kokee paljon syrjintää vieläkin ja Talebanien aikana vieläkin enemmän.

      Delete
  11. Hui kauheeta! Kun näkee omin silmin (mun tapaukses luen sun näkemisest) vasta taas muistaa, et toi on jonkun todellisuutta. Jotkut oikeesti elää noin. Sitä miettii, miten vois ite edes vähän muuttaa maailmaa ja tehä elämisestä tasa-arvosempaa...

    Ihanaa, et sä kyseenalaistat noiden ihmisten ajattelutapaa ja herätät heissä ajattelua!

    Terveisin 21-vuotias suomalainen nainen

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti kommentista! :) Kaikkea kannattaa kyseenalaistaa ja kysellä, vaikka se onkin välillä vähän ärsyttävää.

      Delete
  12. Katsoin juuri tänään A Girl in the River -dokkarin, joka kertoo toki Pakistanista eikä Afganistanista, mutta samanlaisesta miesten kunnioittamisesta siinä puhuttiin. Isyyslomien ja lastenhoidon yhteydessä tämä saa minut ärsyyntymään, dokkarin kuvaaman kunniamurhan yhteydessä taas... no, niin. Näen juuri nyt punaista sanayhdistelmästä "miesten kunnia".

    Tämä maailma olisi niin monella tapaa parempi paikka, jos 99%:lla kunniakäsityksistä ja kunnioista luututtaisiin lattiaa, ihan kaikkialla maailmassa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moi Jenni, kiitti kommentista. Samaa mieltä! Itse käsite "honor killing/kunniamurha" on väärä, koska ei murhaamisessa ole mitään kunniaa. Nyt halutaankin käyttää gender-related killing tai "honor killing" aina lainausmerkeissä. Oliko hyvä dokumentti, suositteletko?

      Delete
  13. Tämä on varmaan moneen kertaan sanottu, mutta ihmettelen aina, että miksi vain miehillä on kunnia, ja on naisten tehtävä tukea ja suojella sitä omalla käytöksellään? Luvan kysyminen oman elämän normaalien toimien tekemiseen on yksi haara, kunniamurhat toinen.

    Jotenkin ei skandinaavi-tasa-arvo-martalle avaudu, että miksi vain 50% ihmiskunnasta on henkilökohtaisen kunnioituksen arvoisia, ja ne toiset 50% sitten eivät ole - heillä on vain tukijoukkojen tai pahimmillaan palvelijoiden/orjien rooli. Tähän kun löytäisi vastauksen ja ennenkaikkea muutoksen, niin olisipa maailma parempi paikka kertaheitolla!

    ReplyDelete
  14. Unohdin sanoa, että rohkeutta ja tsemppiä jatkoon esittää kiperiä kysymyksiä paikalliselle jatkossakin, Sini! Olet mielestäni yksi lenkki ketjussa, joka niitä asenteita vähitellen muuttaa. Kun omat totuudet ja traditiot kyseenalaistetaan, kyllä siellä aina muutama on joukossa, joka alkaa miettiä, että miksi tosiaan näin ja voisiko olla toisin. Ehkä vie sukupolvia, mutta jostain kaiken on alettava. Olet hieno esikuva kaikille :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moi Anu, kiitti kommenteista! Kunniakäsitys tosiaan tuo paljon väkivaltaa ja sortoa naisia ja tyttöjä kohtaan. Naisten tärkein tehtävä on yleensä ylläpitää omaa ja perheensä kunniaa käytöksellään ja olemuksellaan, vaikka sama ei tietenkään yhtä rajoittavasti päde miehiin.

      Ja kiitti tsempistä ja kivoista sanoista, niitä tarvitaan <3

      Delete
  15. Uskomatonta, mutta totta Jumala on aina suuri. Kun useita julkaisuja hakemuskopio pankin, sain laina läpi hyvin ystävällinen nainen. Lisätietoja antavat hänelle sähköpostitse osoitteessa: marilinetricha@mail.ru se tarjoaa lainoja € 30000 € 3.000.000.000 kenellekään pystyä palauttamaan sille korkoineen alhaisella nopeudella 2 % eivät epäile, että viesti. Tämä on täydellinen todellisuutta. Levitä sanaa ystävien ja perheen jotka ovat avun tarpeessa.
    takaisinmaksu alkaa viiden kuukauden kuluttua vastaanottamisesta luotto
    Jumala siunatkoon teitä.

    ReplyDelete