Järjestimme tänään Kabulissa elokuvanäytöksen dokkarista Kiehumispiste. Mukana oli lähinnä Kabulin suomalaisia ja muutama ulkomaalainen, lakritsi- ja popcornkulhojen ympärillä sulassa sovussa, vaikka mielipiteet jakutuvat täälläkin melko rajusti.
Dokumenttia kuvaillaan näin:
Kiehumispiste on dokumenttielokuva, joka esittelee vihaisen ja jakautuneen Suomen eri osapuolet Odinin sotureista turvapaikanhakijoihin - kunnioittaen ja stereotypioita karttaen. Se on tarkoitettu johdannoksi ja keskustelun herättäjäksi ja katsottavaksi yhdessä kaikkialla siellä missä ihmiset kohtaavat.
Kiehumispiste oli mielenkiintoinen dokumentti, joka sai minut tuntemaan kaikkea sitä, mitä olen jo tällä viikolla kokenut: vihaa, epätoivoa, pelkoa, pettymystä, inhoa, ärtymystä, raivoa, surua. Mukaan tuli nyt myös vahva häpeä.
Dokumentissa kuvataan Suomen kahtiajakoa ja aivan järjetöntä rasistista vihaa. Yhdessä kohtauksessa kaksi pakolaislasta menevät lastentarhaan ja muut lapset sanovat etteivät pidä uusista tulokkaista, nimetkin "ovat tyhmiä". "Odinin soturit" ja uusnatsit mesoavat ympäri toreja bannereiden kanssa, "refugees have no right to be here and ruin Finland's safety." Mielenosoittajat sanovat somaleille, että toivovat heidän kurkkunsa viillettävän. Kuulutetaan, kuinka suomalaiset miehet eivät raiskaa naisia - muslimit raiskaavat ja alistavat. On ihan OK kulkea ympäriinsä t-paidassa tekstillä "Adolf Hitler, European Tour 1938-45".
Tämä ei ole se Suomi, josta olen ylpeä ja jota arvostan. Dokumentin katsomisen jälkeen puistatti - tiedän, että meininki on siellä nykyään tällaista ja tiedostan, että rasismi ja ulkomaalaisviha kukoistaa, Suomessa ja muuallakin Euroopassa. Sen näkeminen taas konkreettisesti kuitenkin lisää ahdistusta. Haluan olla kotimaastani ylpeä ja rakastan siinä niin monia asioita, mutta en ymmärrä, minne maa menee. Miten niin monista on tullut niin kylmiä ja rajuja? Miten vihapuhe on nykyään ihan mainstream?
Dokumentissa näytettiin myös iso siivu ex-kotikaupunkini Forssan turvapaikanhakijoita vastaan järjestetystä mielenosoituksesta:
Elokuvan mielenkiintoisia hetkiä ovat Tapsan ja Oulan keskustelut saunanlauteilla. He ovat eri mieltä melkein kaikesta, mutta pystyvät silti juttelemaan asioista rauhallisesti. Elokuvasta toivotaan "keskustelunavaajaa" ja tietynlaista tietä kunnioittavaan dialogiin. Ymmärryksen kasvamista ja kasvattamista.
Juttelin tästä kaverini kanssa näytöksen jälkeen - ei kai ihan kaikkea aina tule edes "ymmärtää" tai "yrittää avata keskustelun kautta"? Jos joku on täysi rasisti, joka ei koe, että ihmisoikeudet kuuluvat kaikille, siitä on mielestäni turha keskustella tai avata dialogia. Kirjoitin asiasta myös vuosi sitten. Jos ihmiset eivät usko faktoja, keksivät omia faktoja, eivät usko ihmisoikeuksiin ja ihmisarvoon eivätkä omaa minkäänlaista kykyä empatiaan, niin en koe siinä tilanteessa hirveästi mitään, jota keskustelu voisi avata minnekään suuntaan. Paitsi sisäiseen raivooni.
Dokumentti ahdisti, mutta suosittelen sitä silti kaikille. Sen voi katsoa ilmaiseksi, jos järjestää tapahtuman ja rekisteröi sen - siis kuka tahansa voi rekisteröidä tapahtuman kotisohvalleen täällä. Yksityistilaisuudesta julkaistaan vain kaupungin nimi.
Dokumenttia kuvaillaan näin:
Kiehumispiste on dokumenttielokuva, joka esittelee vihaisen ja jakautuneen Suomen eri osapuolet Odinin sotureista turvapaikanhakijoihin - kunnioittaen ja stereotypioita karttaen. Se on tarkoitettu johdannoksi ja keskustelun herättäjäksi ja katsottavaksi yhdessä kaikkialla siellä missä ihmiset kohtaavat.
Kiehumispiste oli mielenkiintoinen dokumentti, joka sai minut tuntemaan kaikkea sitä, mitä olen jo tällä viikolla kokenut: vihaa, epätoivoa, pelkoa, pettymystä, inhoa, ärtymystä, raivoa, surua. Mukaan tuli nyt myös vahva häpeä.
Dokumentissa kuvataan Suomen kahtiajakoa ja aivan järjetöntä rasistista vihaa. Yhdessä kohtauksessa kaksi pakolaislasta menevät lastentarhaan ja muut lapset sanovat etteivät pidä uusista tulokkaista, nimetkin "ovat tyhmiä". "Odinin soturit" ja uusnatsit mesoavat ympäri toreja bannereiden kanssa, "refugees have no right to be here and ruin Finland's safety." Mielenosoittajat sanovat somaleille, että toivovat heidän kurkkunsa viillettävän. Kuulutetaan, kuinka suomalaiset miehet eivät raiskaa naisia - muslimit raiskaavat ja alistavat. On ihan OK kulkea ympäriinsä t-paidassa tekstillä "Adolf Hitler, European Tour 1938-45".
Tämä ei ole se Suomi, josta olen ylpeä ja jota arvostan. Dokumentin katsomisen jälkeen puistatti - tiedän, että meininki on siellä nykyään tällaista ja tiedostan, että rasismi ja ulkomaalaisviha kukoistaa, Suomessa ja muuallakin Euroopassa. Sen näkeminen taas konkreettisesti kuitenkin lisää ahdistusta. Haluan olla kotimaastani ylpeä ja rakastan siinä niin monia asioita, mutta en ymmärrä, minne maa menee. Miten niin monista on tullut niin kylmiä ja rajuja? Miten vihapuhe on nykyään ihan mainstream?
Dokumentissa näytettiin myös iso siivu ex-kotikaupunkini Forssan turvapaikanhakijoita vastaan järjestetystä mielenosoituksesta:
 |
| Onneksi täältä pääsi pois yli 10 vuotta sitten. |
Elokuvan mielenkiintoisia hetkiä ovat Tapsan ja Oulan keskustelut saunanlauteilla. He ovat eri mieltä melkein kaikesta, mutta pystyvät silti juttelemaan asioista rauhallisesti. Elokuvasta toivotaan "keskustelunavaajaa" ja tietynlaista tietä kunnioittavaan dialogiin. Ymmärryksen kasvamista ja kasvattamista.
Juttelin tästä kaverini kanssa näytöksen jälkeen - ei kai ihan kaikkea aina tule edes "ymmärtää" tai "yrittää avata keskustelun kautta"? Jos joku on täysi rasisti, joka ei koe, että ihmisoikeudet kuuluvat kaikille, siitä on mielestäni turha keskustella tai avata dialogia. Kirjoitin asiasta myös vuosi sitten. Jos ihmiset eivät usko faktoja, keksivät omia faktoja, eivät usko ihmisoikeuksiin ja ihmisarvoon eivätkä omaa minkäänlaista kykyä empatiaan, niin en koe siinä tilanteessa hirveästi mitään, jota keskustelu voisi avata minnekään suuntaan. Paitsi sisäiseen raivooni.
Dokumentti ahdisti, mutta suosittelen sitä silti kaikille. Sen voi katsoa ilmaiseksi, jos järjestää tapahtuman ja rekisteröi sen - siis kuka tahansa voi rekisteröidä tapahtuman kotisohvalleen täällä. Yksityistilaisuudesta julkaistaan vain kaupungin nimi.
Niinpä niin. Ulkosuomalaisena on ajoittain karmivaa seurata Suomesta tulevia uutisia. Tämä antoi hieman toivoa: http://blogit.image.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2017/02/04/missa-he-ovat-nyt/
ReplyDeleteAnne
Hei, kiitti linkistä! Tällä miehellä on aina niin hyviä kirjoituksia.
DeleteAivan hirveää. Asun Hollannissa ja tuntuu kyllä välissä aivan absurdilta lukea siitä, mihin omassa kotimaassa ollaan menty ainakin näennäisesti niin lyhyessä ajassa. On kuvottavaa, miten rasismista ja esim. natsiaatteen ihannoinnista on tullut normaalia, ns. "vaihtoehtoinen ajattelutapa". Eikä tietty asiat ole erityisen hyvin Hollannissakaan: mahdollinen tuleva pääministeri on Hollannin versio Jussi Halla-ahosta.
ReplyDeleteMutta maailma ei muutu paremmaksi silmiä ummistamalla. Siksi kyllä kiinnostaisi katsoa tuo dokkari.
Niinpä, melko lyhyt aika ja niin paljon muutoksia. Suosittelen kyllä dokkarin katsomista, vaikka se kuitenkin vihastuttaa ja ahdistaa.
DeleteJoskus mietin, että tuntuuko tämä kaikki meistä ulkosuomalaisista jotenkin vielä pahemmalta. Ehkä meillä on erilainen Suomi muistissa. Pahalta tuntuu lukea uutisia.
ReplyDeleteSe voi olla, ehkä hieman sellainen idealistinen kuva Suomesta, kun sitä aina mainostaa niin upeana ja kauniina paikkana ulkomaalaisille.
DeleteEn ole nähnyt kertomaasi dokumenttia, mutta olen hämmentynyt. Tavallisena eläkeläisenä en ole omassa arkipäivässäni törmännyt kertomiisi ääri-ilmiöihin Etelä-Suomen kaupunkien toreilla. Lehdistä olen toki lukenut viime kesän mielenosoituksesta, jonka yhteydessä kuoli vastamielenosoituksessa ollut mies. Kauppojen kassoina olen tavannut ystävällisiä maahanmuuttajia enkä ole kassajonossa koskaan kuullut kenenkään huomauttelevan heille mitään asiatonta. Lastenlasteni päiväkoti- ja koulukavereina on maahanmuuttajaperheiden lapsia ja heihin suhtaudutaan samoin kuin muihinkin ikätovereihin. Antaako tuo dokumentti järjistetyn kuvan ongelmasta vai vellookko tuo vihapuhe pääosin netin keskustelupalstoilla, joita en seuraa?
ReplyDeleteIhanaa kuulla tällaista positiivista juttua myös! Kannattaa katsoa dokkari ja seurata, millaisia tunteita se tuo pintaan. Dokumentin aihe on juuri maahanmuutto ja kahden eri leirin muotoutuminen Suomeen, se kuvailee asiaa "molempien leirien" näkökulmasta. Mielestäni dokkari ei ole kärjistetty, vaan realistinen, aikaansa kuvaava.
DeleteKun tuota touhua katsoo täältä Suomesta käsin niin on tuo melko kärjistettyä. Harvassa kaupungissa tapahtuu sen isommin mitään ja niissä missä tapahtuu, niin suhteellisen harvoin kuitenkaan. Ihmiset pelkää puolin ja toisin, realistista on että ongelmia tulee kun tulee paljon maahanmuuttajia, varsinkin kun ne tungetaan pieniin paikkoihin tiiviisti ilman tekemistä. Kulttuurierot, käsitykset, moraali jne. En ole rasisti, mutta en myöskään "suvakki" joka on kai nykyään se toinen ääripää. Huolestuttaa maailman meno kyllä, spekuloidaan jo paljon sitä, että koska meillä on täällä alueita joille ei esim.poliisit mene niin suurien riskien takia kuten Ruotsissa. Eikä tuo jenkkiekään touhu yhtään tuo valoa. Isoimmat ongelmathan ei ole näissä vastaanottaja maissa, vaan maissa joista ihmiset lähtee ja suurin muutos tarvittaisiin sinne. Mutta sotaa on, eikä se lopu nappia painamalla. Toivoa voi silti.
DeleteKiitos Sini, autat meitä ajattelemaan ja pohtimaan. Ali
ReplyDeleteKiitos Ali! :)
Delete