Kahvilat ja muut maailman ihanimmat itsestäänselvyydet

Olen ollut vähän yli viikon lomalla Euroopassa. Tuntuu siltä, että olisin ollut lomalla jo kuukauden. Kun joku päivä lähden Kabulista lopullisesti, pelkään yhtä asiaa: että pienet asiat eivät enää tunnu niin upeilta, kuin nyt.

Yksi parhaimmista aamiaisista ikinä, Berliinissä, Betty'n Caty Prenzlauer Bergissä eilen.

Cafe Anna Blume tänään Berliinin auringonpaisteessa.

Varsovan Cafe Kulturalnan vessan lattia.

Olen asunut Kabulissa melkein neljä vuotta, mutta fiilistelen vieläkin elämän pieniä asioita jokaisella lomallani. Esimerkiksi sitä, että kaduilla voi kävellä ilman sen suurempaa huolta kidnappauksista tai pommeista. Kahviloita, joita on joka puolella, ja joihin voi vain kävellä sisään ja hengata vapaasti niin kauan kuin haluaa. Hanavettä. Ihanaa järjestelmällisyyden tunnetta liikennevaloissa, kun kaikki odottavat vihreää. Kauppoja, joissa myydään kymmeniä eri viinejä ja juustoja, ja olen ihan vapaa valitsemaan, mitä haluan. Sekoan aina jokaisessa supermarketissa ulkomailla. Hummusta, jukurttia, tuoreita marjoja, avokadoja, limejä, Ben & Jerrysiä, kunnon leipää, eri sipsejä kuin Doritos tai Lays! Paratiisi.

Krakovan Cytat-kahvilassa jaetaan myös elämänviisauksia hyvän juustokakun kylkeen.

Kreuzbergin kukkia.

Muroja hostellissa viime viikolla - kuin matkustaisi ajassa taaksepäin kymmenen vuotta.

Ihana Cafe Camelot Krakovassa.

Kun tekee kello 1 yöllä mieli savulohta ja leipää ja sekin on mahdollista.

Jossain Krakovan ja Varsovan välissä.

Leipä ja viini, 2.80 euroa Krakovan Literarni Kavarnassa.

Näkymät vessan ikkunasta baarissa Hampurin Reeperbahnilla eilen.

Saksassa on niin hyvät limsat ettei oikeastaan ole mitään syytä juoda alkoholia.

Viimeisen viikon aikana olen kulkenut Krakovassa, Varsovassa, Hampurissa ja Berliinissä. Enimmäkseen huumaannun niistä pienistä jutuista. Ne kaikki tuntuvat vieläkin niin isoilta.

Krakovassa viime viikolla olin yhtenä sateisena päivänä kuudessa kahvilassa ennen kuin kello oli edes kuusi iltapäivällä. Jokainen niistä oli ihana.

Mutta mitä tapahtuu, kun joskus palaan ns. normaaliin elämään? Pelkään sitä tunnetta, että kaikki tuntuu itsestäänselvyydeltä ja normaalilta, sellaiselta jokapäiväiseltä arjelta, joka ei enää sytytä samoja, vahvoja rakkaudentunteita supermarketin vihanneshyllyllä.

Haluan vaan tulevaisuudessakin rakastaa jokaista marketin hummusrasiaa niin kuin se olisi elämäni viimeinen.