Ensimmäinen aamu loman jälkeen Kabulissa, ja heräsin kovaan pommin ääneen ja tärinään. Räjähdys oli todennäköisesti rekka- tai autopommi ja tapahtui kiireisellä alueella keskustassa. Asun noin 10 kilometrin päässä paikasta, mutta ääni oli täälläkin kova. En normaalisti nukkuisi kello 8 jälkeen, paitsi nyt, kun matkustamisen jälkeinen väsymys painaa.
Olen aina iloinen palatessani Kabuliin - jos en olisi, mielestäni ei olisi mitään järkeä enää olla täällä töissä. Vuoristo Kabulin yllä on aina yhtä upea ja pysäyttää miettimään, miten onnekas olen, että olen saanut kokea tämän.
Eilen koko kaupunkia piinasi hiekkamyrsky, hengittäminen ei ollut mukavaa kun nenä ja suu täyttyy viiden minuutin matkalla narskuvasta hiekasta. Ajattelin, että onpa ärsyttävää, mutta aika pieniä huolia.
Tämän aamun tragediasta ei vielä tiedetä, kuka sen aiheutti tai kuinka monta kuoli. Mutta varmasti monia. Kymmeniä, ellei satoja, on ainakin haavoittunut. Tämä on yksi isoimmista pommeista, joita olen Kabulissa kuullut. Monien kavereiden talot keskustassa ovat tuhoutuneet, ikkunat säpäleinä. Vanha koirani sai osuman jostain ja tutisee talon nurkassa, mutta on kuitenkin ihan OK.
Taleban nostaa hyökkäyksien määrää joka kevät/kesä taistelukauden alkaessa. Mutta ramadanin pyhän kuukauden aikaan olisi sopivaa pitää tauko hyökkäyksissä - heidän puhemiehensä kuitenkin ilmoitti viime viikolla, ettei mitään taukoa tule, ja jokainen ramadanin aikaan tehty hyökkäys on vielä arvokkaampi kuin muuna aikana. Tarkalleen ottaen, "70 kertaa arvokkaampi".

Olipa herätys! Ei siellä taida tällä hetkellä kovin rauhallisia päiviä olla. Yritähän pysyä turvassa!
ReplyDeleteOli kyllä järjettömän iso pommi ja ihan järjetön teko. Kiitos paljon, yritän! :)
Delete:( Pysy turvassa.
ReplyDeleteKiitti Petra!
DeleteSaako toivoa postausta, että mitä sun koiralle kuuluu? :--) Muistan ne vanhat postaukset, kun nappasit hänet pentuna mukaan liikenteen keskeltä ja veit eläinlääkäriin ja hoidit <3
ReplyDeleteHei, hyvä juttuidea, tarviikin kirjoittaa tästä pian! Voin sanoa, että Babur on saanut hyvän uuden elämän, rapakon toisella puolella.
DeleteKamalia uutisia Kabulista. Minulla on täällä Turussa monta tärkeää afgaanipoikaa ja on ihana lukea siitä maasta, jota he rakastavat, kaipaavat ja pelkäävät... Täällä oli Teatterisillan kupeessa tänään muisstohetki Kabulin uhreille. Surullista. Niin surullista ja turhaa.
ReplyDeleteKiitos siis kuitenkin kirjoituksistasi ja voimia työhösi!
Moi Riikka, kiitti kivasta kommentista ja palautteesta! Hienoa kuulla, että Turussa oli myös muistohetki. Hyökkäys oli täysin järjetön ja tuotti niin paljon tuhoa, melkein 100 kuollutta ja satoja loukkaantuneita.
DeleteGrateful for sharring this
ReplyDelete