SOCIAL MEDIA

Wednesday, 17 May 2017

Torakka-zen

Muutaman viime viikon ajan kotini kylppärissä minua on aamuisin tervehtinyt iso torakka. Tai niitä on varmaan monia, mutta ne ilmenee vain yksi kerrallaan.



Ennen torakoiden näkeminen sai minussa aikaan massiivisen hepulin. Tällä kertaa oma zen-suhtautuminen torakkaan yllätti itsenikin. Menen vessaan, näen sen suihkun lattialla, mutta en tee mitään, annan sen olla. On todella vaikea tappaa torakoita, varsinkin jos ei halua jättää kamalaa ruskeaa mönjää joka puolelle. En todellakaan pystyisi laittamaan torakkaa lasiin ja ulos paperin avulla, sillä niin lähelle en halua mennä. Joskus huuhtelen sitä vedellä alas viemäriin, mutta tiedän ettei se kuole, ja ryömii kohta kuitenkin takaisin ylös.

Olen vain hyväksynyt sen. "Hyväksy asiat, joita et voi muuttaa", jne. En tiedä onko tämä alistumista vai olosuhteisiin mukautumista ja laajempaa hyväksynnän harjoittamista.

Se voi elää kylppärissä, kunhan ei tule sänkyyni. Sovussa, saman katon alla.

36 comments :

  1. Minä lopetin sokeritoukkien tappamisen, kun luin jostain, että ne voivat elää kahdeksanvuotiaiksi ja siten todennäköisesti jotkut yksilöt elävät tässä asunnossa minua pidempään. Ratkaisu on ollut miellyttävä ja kasvattava. Zen ei ole huono sana.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tosiaan, joskus helpompi vain sopeutua! :)

      Delete
  2. Entä myrkyt? Itse asun torakkamaassa, ja olen myös onnistunut vuosien siedätyshoidon ansiosta vaimentamaan pahimmat paniikkireaktiot. Miten iso tuo isoksi kuvailemasi yksilö on? Meillä vasta yli kolmesenttiset ovat isoja - ja ne osaavat kaiken päälle lentää, vaikkakin aika kömpelösti. Torakathan ovat niin nopeita että lasin alle kaappaaminen voisi olla vaikeaa, ja viemäriin suihkuttaminen taitaa olla niille tosiaankin vain riemullinen vesihuvipuistokokemus... Ne ovat tosi elinvoimaisia. Sulla on kumminkin aika lempeä asenne niihin - minä kyllä siis ne nitistän jos vain voin, ja tosiaankin suihkutan torakkamyrkkyä. Paikallista miestäni ne eivät paljonkaan liikuta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, jos niitä tulee lisää niin harkitsen myrkkyjä - nyt on ollut vain yksi kerrallaan. Ne ovat aika isoja, noin 3-4 cm.

      Delete
  3. Joskus aikoinaan New Yorkissa asuessani koin saman - torakoihin tottui ja/tai niihin oppi suhtautumaan rauhallisesti...kunhan eivät tulleet makuu- tai olohuoneeseen :) Eri juttu oli sitten water bugs -nimiseen ötökkään törmääminen veskissä, siitä en ole toipunut vieläkään, heh!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Water bug, en tiedä mikä se on, mikä on ehkä ihan hyvä juttu! :D

      Delete
  4. Niin, paitsi että ne kyllä tulevat sänkyyn ja mihin tahansa. Lorauta kaikkiin viemäreihin kloriittia (ei ole siellä kiellettyä käyttää sitä, tiedän omasta kokemuksestani siitä lähialueelta), tai etikkaspriitä tasaisin väliajoin, niin ainakin vähenevät. Kaikki näkemäsi yksilöt tulisi kyllä eliminoida jos olet yhtään vakavissasi. Yksi naaras munii 40 munaa kerrallaan. Laita tiskialtaaseen ja muihin viemäriaukkoihin muoviset tiheät sihdit, niin eivät ainakaan nuo isot pääse läpi. Torakoita voi tietysti tulla mistä tahansa taloon, ja niille reiteille voit suihkuttaa hyönteismyrkkyä josta jää pinnoille vähän (esim. tuulettimen aukot katonrajassa, tiskipöydän alunen jne.) Ei pitäisi olla haitallista kissoille noin käytettynä. Varo että se ei joudu silmiin tai hengitysteihin, peitä suu ja nenä suihkuttamisen ajaksi ja tee tämä suihkutus kun olet lähdössa ulos ja laita kissakin ulos moneksi tunniksi. Jos hirvistyttää, niin samaa hyönteismyrkkyä on saatavana pulverimuodossa. En usko että se olisi vielä siellä kielletty. Varo tosi paljon että myrkyt eivät missään vaiheessa joudu ihmisten tai eläinten ja ruokatavaroiden tms. kanssa kosketuksiin. Ai niin, jotkut kissat muuten rakastavat metsästää torakoita ja syövätkin ne. Terkut nm. "En koskaan tottunut torakoihin"

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tähän mennessä niitä on näkynyt vain yksi, mutta jos niitä tulee lisää, pitää miettiä tota kloriittia. Ajattelin että kissat myös pelkäisivät niitä, en tiennytkään että ne tykkää metsästää torakoita! Se olisi aika hauska näky.

      Delete
  5. Kiva näkökulma! Jaoin omillekin lukijoilleni jutun Meriharakan Facebook-sivuilla :-)

    ReplyDelete
  6. Olin viime keväänä ekaa kertaa Lontoossa - tyttären luokkaretki ja hostel yöpyminen. Ja olipas yllätys kohdata torakoita - alkuun syvä kauhu ja inho, paniikkikin. Mutta loppua kohden sain nukuttua melko hyvin. Tosin pussitin itseni peiton sisään, tukin lavuaarin röörin, pidin roskista tyhjänä ja valoja päällä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aaah, Lontoossa on paljon kaikkea karmivaa, kuten paljon rottia myös.. Kerran Intiassa asuessani huoneeseeni tuli rotta, nukuin kyllä myös sen jälkeen aika pitkään valot päällä (paitsi silloin kun oli sähkökatkoksia = usein).

      Delete
  7. Pieniin torakoihin minäkin olen täällä Saudeissa tottunut, mutta nuo isot saa mulle kyllä sydärin aikaan. Alkusuhteen aikana avasin poikaystävän keittiössä tiskialtaan alakaapin, kun etsin jotain, ja siellä oli (ainakin musta tuntuu siltä) kymmenittäin kuolleita VALTAVIA torakoita. Meinasin itsekin kuolla siihen paikkaan...

    ReplyDelete
  8. Kabul ja torakat - mahti kombinaatio! Toivottavasti työ palkitsee ja tuloksia syntyy, enkä puhu nyt niistä torakoista. En ole ihan varma asennoitumisestasi (mikä sana) tapaus torakkaan, minä kyllä hävittäisin ko. ötökän. Kustavin mökillä taistellaan juuri pääskyjen kanssa, jotka eivät päästä ovesta ulos/sisälle ja paksu kyykäärmekin etupihalla on samaa mieltä. Eli maassa maan tavalla -katsotaan miten meidän käy. Tsemppiä meille molemmille

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oho, kyykäärmeet ovat kyllä hyvin pelottavia! Olin juuri Turun saaristossa, jossa siskoni näki rantakäärmeen - olisin saanut slaagin ihan vaan siitäkin!

      Delete
  9. Meilla on koko talon myrkytys aina kevaalla, pitaa isommat ja pienemmat kaukana, hetken. Kylla muutama torakka aina jostain hipsii kesan aikana. Huomasin viime kesana myös saman zen-tilani, siihen on varmasti tultu useampien torakkakohtausten aikana vuosien varrella. Torakka istui suihkukaapin paalla ja heilutteli sarviaan. Kavin suihkussa ja ajattelin etta ei sielta suihkuun tule, sielta se oli sitten mönkinyt menojaan johonkin muualle kun myöhemmin tarkistin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hehe, tosiaan joskus helpompi vaan hyväksyä ja jatkaa matkaa! :)

      Delete
  10. Luin lehdestä että suomalainen on kaapattu kabulissa. Oletko kunnossa? Kurja juttu kaikin puolin.

    ReplyDelete
  11. Tuota samaa kaappausta luin juuri ja tulit heti mieleeni. Kuittaathan, että kaikki on ok? -Maisa-

    ReplyDelete
  12. Samaa tulin minäkin kysymään! Toivottavasti olet kunnossa!

    ReplyDelete
  13. Toivottavasti olet kunnossa!!! t.Hannele

    ReplyDelete
  14. Sieppauksesta luettuani tulit heti mieleeni, toivottavasti olet kunnossa!

    ReplyDelete
  15. Täällä samaa mietitään, toivottavasti olet kunnossa!

    ReplyDelete
  16. Toivottavasti kaikki hyvin!

    ReplyDelete
  17. Toivottavasti olet kunnossa. Muistelen, että olet eri paikassa töissä, mutta kuittaisitko kuitenkin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Noin minäkin olen ymmärtänyt, mutta toivoisin Sinin pian kuitenkin kirjoittavan jotain tänne.

      Delete
  18. Kiitos kaikille viesteistä, olen ihan kunnossa. x

    ReplyDelete
  19. Samaa tulin tsekkaamaan. Voimia ja tsemppiä sinne!

    ~saija

    ReplyDelete
  20. Samaa minäkin tulin tarkistamaan, hyvä että olet kunnossa!

    ReplyDelete
  21. Huoli nousi täälläkin, hyvä kuulla että olet ok. T. Hanski

    ReplyDelete
  22. Pakko oli myös tulla tarkistamaan! Hyvä että olet kunnossa :)

    ReplyDelete
  23. Samalla asialla. Hyvä tietää että olet kunnossa. Toivotaan parasta...

    ReplyDelete
  24. Kyllä minunkin ensimmäinen ajatukseni oli, että olethan sinä turvassa. Mutta kun tietoa tuli siitä missä tuo tapahtui niin rauhoituin. Tosin huoli on tästä toisestakin naisesta. Aivan kamalaa mihin tilanteeseen hän joutui. Tuota ei haluaisi kenenkään kokevan.
    Me asuimme aikoinaan kaupungin vuokratalossa ja naapuri tuli kibbutsilta kotiin tuoden tullessaan torakkayhdyskunnan. Tosi kiva! Meillä niitä ei näkynyt kun olimme eri "linjassa" ilmanvaihdon suhteen, mutta siitä huolimatta asunnossammekin tehtiin myrkytys kahteen kertaan. Kyllä ne lopulta hävisivät, mutta tämä rouva ei tuntunut ymmärtävän, että ne tulivat hänen matkassaan eikä maahanmuuttajien. Eihän maahanmuuttajilla ole mitään tavaroita, joissa ne kulkeutuisivat ja pitkä aika vastaanottokodeissa ei mielestäni tuo torakkaongelmaa enää asuntoihin. Ei ne mukavia ole.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Sari. No ei tosiaan ole kivoja tuliaisia, torakkayhdyskunta kibbutsilta!

      Delete