Afganistan romahtaa - ja naiset kärsivät siitä eniten

Afganistan on sanoinkuvaamattomassa romahtamispisteessä, ja siitä kärsivät eniten naiset.

Talebanin joukot ovat nopeasti otteneet haltuunsa Afganistanin maakuntia ja suurimpia kaupunkeja. Talebanien voittokulku on yllättänyt kaikki – eilen he valtasivat Afganistanin toiseksi suurimman kaupungin Kandaharin,  mikä on symbolisesti hyvin tärkeä voitto, ja eilen he saivat haltuunsa myös Logarin, joka on vain noin 80 kilometrin päässä Kabulista. Tänään he ovat vallanneet kaksi muuta maakuntaa. Talebanit ovat jo Char Asyabin piirikunnassa, vain 11 kilometriä Kabulista etelään. He kontrolloivat nyt 19 maan 34:stä maakunnasta.

Heratin maakunnassa 2016 - Taleban valtasi Heratin eilen.

Kabulin menetys on vain ajan kysymys – jotkut arvioivat muutamia päiviä, jotkut viikkoja.

Afganistanilaiset ystäväni ja kollegani Kabulissa ovat peloissaan ja osa on jo menettänyt toivonsa. Muutama on onnistunut jo aikaisemmin muuttamaan Turkkiin mutta suurin osa asuu vielä Kabulissa tai maakunnissa. YK:n toimistot ovat evakuoineet työntekijöitään Kabuliin. Monet suurlähetystöt ovat sulkemassa ja Yhdysvallat on lähettänyt 3000 sotilasta turvaamaan henkilöstön evakuointia.

”Olemme menettämässä kaiken”

Kollegani mukaan ”tilanne on pahempi kuin mitä uutisissa näkyy”. En ihan tiedä, miten se on edes enää mahdolllista.

Tilanne on äärimmäisen vakava kaikille, mutta varsinkin Afganistanin naisille, puhumattakaan seksuaali- ja sukupuolivähemistöihin kuuluvista. Talebaneilla on nykyään ehkä älypuhelimet ja sosiaalinen media hallussa, mutta heidän suhtautumisensa naisiin ja naisten oikeuksiin ei ole muuttunut. BBC:n haastattelussa Talebanin edustaja kertoo että tietenkin aviorikoksesta koituu naiselle rankaisuksi kuolema kivittämällä. Sadalla raipaniskulla selviää jos vain harrastaa seksiä ennen kuin on naimisissa.

Ystäväni, jotka työskentelevät tai ovat työskennelleet YK:lla ja ulkomaalaisten kanssa pelkäävät, ja syystä. He kertovat, kuinka heidän tyttärensä eivät todennäköisesti pääse kouluun. He eivät enää voi käydä töissä vaan heidän tulee pysyä kotona.

Manizha (nimi muutettu) kirjoitti minulle tänään näin:

Sydämeni itkee eikä silmissä ole enää jäljellä kyyneleitä. Olemme menettämässä kaiken – toivomme, elämämme, kaikki tapahtuu niin nopeasti. Talebanin eteneminen hetki hetkeltä tuntuu kuin hitaalta kidutukselta.

Manizha kuuluu myös Talebanien vainoamaan hazara-vähemmistöön.

Toinen ystäväni Tahera (nimi muutettu) yrittää löytää pakoreittiä mihin vain. Hän elää leskenä Kabulissa viiden lapsensa kanssa. Tahera sanoo:

He (Taleban) eivät tule ikinä hyväksymään naista joka on työskennellyt YK:lle. He eivät tule koskaan muuttumaan.

Kaikki etsivät pakotietä mutta se ei ole helppoa, varsinkin kun useimmat lähetystöt ovat lopettaneet viisumien myöntämisen afgaaneille viime päivien aikana. Yritän auttaa heitä parhaani mukaan, mutta tilanne tuntuu toivottomalta.

Kabul / 2017

Ei ulospääsyä

Yhdysvallat ja monet länsimaat ovat viime viikon aikana alkaneet myöntämään oleskelulupia maiden palveluksessa olleille afgaaneille. Suomi on sitoutunut evakuoimaan enintään 130 Suomea palvellutta sekä EU:lla ja Natolla työskennellyttä afgaania ja heidän perheenjäseniään, mikä on hienoa. Toivoisin kuitenkin, että Suomi harkitsisi oleskeluluvan myöntämistä laajemmin myös niille afganistanilaisille, jotka eivät ole olleet suorassa palvelusuhteessa Suomen kanssa – erityisesti naisille ja heikommassa asemassa oleville.

Esimerkiksi Kanada on juuri eilen lupautunut  erityisohjelman puitteissa tarjoamaan turvapaikkaa 20,000 afgaanille, joiden henki on vaarassa – erityisesti naisille, ihmisoikeuspuolustajille, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluville ja toimittajille. Toivon, että Suomi voisi Kanadan lailla näyttää mallia tasa-arvon ja naisten oikeuksien puolestapuhujana.

Naiset eivät valitettavasti hyödy tasavertaisesti länsimaiden evakuointiprosesseista – esimerkiksi suuri osa lähetystöille tai sotilasoperaatioille työskennelleistä ovat olleet kokkeja, autonkuljettajia, logistiikka-alan ihmisiä tai tulkkeja, ja suuri osa näistä on Afganistanissa usein miehiä, samalla kun naisia löytyy enemmän kansalaisjärjestöistä ja kehitysyhteistyöhankkeista. Naiset jäävät tyhjän päälle ja vaihtoehtoja ei ole.

Ystäväni Manizha kirjoitti tänään: "Iranin lähetystö on kiinni. Intia on kiinni. Tadžikistan on kiinni. Uzbekistan on kiinni.” Maateitse ei Afganistanista edes pääse enää koska Taleban hallitsee rajanylitysalueita. Ja kukaan ei tiedä miten kauan kaupalliset lentoyhtiöt enää lentävät Kabuliin.

Kunduz (2017), jonne Talebanit saapuivat kolme päivää sitten.

Ulkomaalaiset yrittävät auttaa afgaaneja parhaansa mukaan. Facebookissa ja Whatsappissa ulkomaalaisten koordinaatioryhmissä jaetaan tietoja viisumeista, yhteystiedoista ja evakuointimahdollisuuksista ja yritetään saada jotain selkoa tähän kaaokseen. Olen kirjoittanut ulkoministerille ja toivon, että Suomi harkitsee nykyistä kantaansa. Yritän löytää ratkaisuja, yhteyksiä, mahdollisuuksia - edes jotain toivoa Manizhalle, Taheralle, ja lukemattomille muille, joihin olen ollut yhteydessä. Mutta on vaikea olla menettämättä toivoa koska en voi tarjota heille mitään konkreettista tietä ulos.

Länsimailla on vastuu auttaa täydelliseen kaaokseen luisunutta Afganistania. Toisin kuin eräs asiantuntija vastikään kommentoi TV:ssä, Talebanit eivät ole ”osa Afganistanin DNA:ta”. Talebanin nousua 80-luvulla on tahallisesti tuettu länsimaiden intressien puitteissa Neuvostoliiton vastaisessa sodassa. Afganistan on ollut suurten valtioiden pelinappula, mistä on aina kärsinyt eniten siviilit. Afganistanin DNA ei ole Talebanit. Afganistan on paljon muuta – kauneutta ja hyvyyttä niin monilla tasoilla, ja on väärin  yksinkertaistaa ja määrittää koko maa, historia, kulttuuri ja ihmiset ”tribaaliyhteiskunnaksi”, jonka soluja Taleban ilmentää.

Kandaharissa vuonna 2017 - Afganistanin toiseksi suurin kaupunki joutui Talebanien valtaan eilen.

Afganistanin naiset ovat menettämässä toivonsa, ja kaiken tämän jälkeen he ansaitsevat enemmän.

Jotkut ovat ilmaisseet toiveensa, ettei kaikki ”hyvät ihmiset” lähtisi Afganistanista, jotta maalla olisi vielä edes jotain toivoa tulevaisuudessa, vaikkakin Talebanin hallinnon alla. Kaunis ajatus, mutta keneltä voi odottaa jäämistä elleivät heidän tyttäret pääse peruskouluun, saati yliopistoon? Elleivät he saa tehdä töitä (paitsi opettajana tai lääkärinä burkan alla)? Jos 12-vuotias tytär voidan naittaa Taleban-taistelijoille (kuten on viime viikkoina tapahtunut)? Jos et voi vapaasti lähteä kodistasi ilman miespuolista sukulaistasi?  Jos pelkäät, että Taleban kolkuttaa ovellesi hetkenä minä hyvänsä koska olit tekemisissä ulkomaalaisten kanssa?

Jäisitkö sinä?

 ----

Miten voit auttaa:

Ota yhteyttä Ulkoministeriöön jotta Suomi harkitsisi oleskeluluvan myöntämistä laajemmin kuin nykyisille 130 afgaanille – erityisesti naisille – esimerkiksi somessa tai sähköpostilla (etunimi.sukunimi(at)formin.fi) Ota yhteyttä jos haluat tukea kirjeen kirjoittamisessa.

Lahjoita paikallisille tahoille, jotka tekevät tärkeää työtä, esimerkiksi Emergency NGO joka tukee terveydenhuoltoa + olen seurannut heidän työtä paikan päällä ja tekevät äärimmäisen tärkeää työtä vaikeissa olosuhteissa.

----

Lahjoita "Women Globally Working to Protect Afghan Women" kampanjaan täällä:

Women Globally Working to Protect Afghan Women

EPEK International Urgent Refugee Crisis in Afghanistan: August 2021

https://donorbox.org/urgent-refugee-crisis-in-kabul-2021?fbclid=IwAR3FPFHZYBjH5MtQbP2qlO9MQfuBPDKPzbmQoPe8rGrWii6GMAQaMLcKJZY 

---

Lahjoita YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:lle täällä.

---

Ota yhteyttä 1001kabul@gmail.com jos haluat lisätietoja tai keskustella aiheesta.

Lopetin 1001-Kabul -blogini kirjoittamisen Afganistanista lähdettyäni vuonna 2017, mutta kaikki kirjoitukset 2013-2017 säilyvät vielä tällä sivustolla.