Kaipauksia

Jätin Lontoon elämän taakse kolme viikkoa sitten, ja näitä asioita olen muun muassa ikävöinyt:

Juustoja, salaattia (varsinkin rucolaa), liesituuletinta, juustohöylää, normaalia purkinavaajaa, kahvia, kahvinkeitintä, tilliä, vapautta, hummusta, kylmempää säätä, sadetta, jukurttia, polkupyörää, kuorimattomia vihanneksia, puistoa, turvallisuutta, kirjoja, kauniita ja tuoreita vihanneksia, kierrätystä, kortilla maksamista, kadulla kävelemistä, marjoja, isoa ruokakauppaa, elokuvateatteria, blenderiä, lehtiä, vessanpönttöjä joihin saa laittaa vessapaperia, farkkuja, toreja, julkista liikennettä, maitoa, siivilää, punaviiniä, kahviloita, turvavöitä, bataattia, hanavettä, rauhaa, liikennevaloja.

Tasapainottelua.

Jotta tämä ei menisi ihan valitukseksi, niin pitää myöntää että olen myös kolmen viikon aikana saanut paljon uutta. Olen saanut mielettömän mahdollisuuden työskennellä näin mielenkiintoisessa ja haastavassa paikassa ja mahdollisuuden osallistua edes jollain tavalla tämän maan jälleenrakennukseen. Olen saanut uusia kavereita, tuoreita mangoja aamuisin, koulutusta vastaavaa työtä, oman kylppärin ekaa kertaa elämässä. Mielettömän kauniita ja karuja maisemia, ystävällisiä paikallisia, koiran, naan-leipiä, afganistanilaista ruokaa, koskettavia tositarinoita, darin kielen sanoja. Iranilaista fetajuustoa, lentäviä leijoja ja brunsseja. Ymmärrystä.

Kun katselen kaupunkia katolta ja näen tämän maiseman, en voi olla ajattelematta kuinka onnekas olen, että saan olla täällä. En tiedä kuinka kauan saan olla, mutta nyt katselen tätä maisemaa ja tunnen vain kiitollisuutta. (Vaikka juustohöylä ja rauha maassa olisi myös kiva.)

Leija Kabulin yllä.