SOCIAL MEDIA

Tuesday, 13 August 2013

WC-riemua


Kirjoitin vähän aikaa sitten kaipaamistani asioista, ja yksi niistä oli vessa, joka vetää paperit. Olen Kabulissa oivaltanut jotain olennaista: yksi elämän ihanuuksista on se, että on olemassa valkoinen puhdas posliinikulho, johon saa tehdä tarpeensa, laittaa paperit sinne sisälle, painaa nappia ja sitten vesi vie kaiken mennessään. Aika ihmeellistä. Ensimmäinen Kabulissa kohtaamani asia oli lentokentän kyykkyvessa: lattialla oleva reikä, jonka sisus ja reunat olivat täynnä kakkaa.

Lentokentän jälkeen en ole kyykkyvessoja kohdannut. Monissa normivessoissa paperit pitää laittaa roskakoriin, koska muuten vessa ei vedä ja vesi nousee pelottavan korkealle. Se on todella ihanaa, kun ulkona on 35 astetta, sisällä ei ole ilmastointia, ja käytetyt vessapaperit muhivat muovikorissa. Onneksi roskiksissa on yleensä kannet.

Toinen vessariemun aihe: ensimmäistä kertaa elämässäni minulla on oma vessa! Olen asunut koko aikuisikäni kimppakämpissä, joissa vessa on ollut yhteinen. Vieläkin asun kimppakämpässä, mutta - oma vessa! Siis kylppäri, jota kukaan muu ei käytä, josta kukaan ei pölli sampoota ja joka on vain kolmen askeleen päässä sängystä. Ja siihen pönttöön saa laittaa myös paperia. Mitään ei nouse ylös, kaikki menee alas. Muuta en voi pyytää, asiat ovat aika hyvin. Arjen luksusta.

Oma suihku!




8 comments :

  1. Pienistäkin asioista oppii nauttimaan, kun ne eivät ole itsestään selvyyksiä. Kyllä aina kesällä mökillä kaipaa normivessaa, mutta onhan huussissa tunnelmaa, kun ei siellä tarvitse aina käydä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. no niinpä! Huussissa on kyllä tunnelmaa, se on totta! :) lattiavessassa ei niinkään..

      Delete
  2. Tuo on niin totta! Olin muutama vuosi sitten Nepalissa vaeltamassa ja siellä vessana toimi lähes poikkeuksetta paikassa kuin paikassa reikä lattiassa. Kun sitten viimeisessä majapaikassa oli ihka oikea posliinivessa ja vieläpä oman huoneen yhteydessä eikä sitä tarvinnut jakaa muiden kuin huonekaverin kanssa, niin voi sitä riemua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Totta, harvemmin vessa tuottaa näin suurta riemua! Kyykkyvessat julkisissa paikoissa on kyllä joskus parempia ja puhtaampia, kun yleensä niissä ei (toivottavasti) tarvitse koskea mihinkään!

      Delete
  3. Jännittävimpiä reikä lattiassa kokemuksia oli ehdottomasti Cerviniassa Italiassa, jossa laskettelureissussa rinneravintolassa oli "jalanjälkivessa". Oli aika mielenkiintoista taiteilla toppapuku päällä ja laskettelumonot jalassa kaakelilattialla.

    t.Anna

    ReplyDelete
    Replies
    1. apua! onneksi ei ole tarvinnut ikinä toppapuvun kanssa kokeilla! :D

      Delete
  4. Täällä Kreikassa on sama juttu. Vihaan sitä, ettei vessapaperia saa laittaa pönttöön. Odotan, että pääsen taas maahan, missä vessat toimii normaalisti :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. ANNa, mieti mikä riemu sitten! Täälläkin joka kerta kun vessa vetää kunnolla olen ihan fiiliksissä :D

      Delete