15 tunnin työpäivä

Täällä on ollut aika hiljaista viime aikoina, koska olen liikaa töissä. Viimeisen kahden viikon aikana on ollut ihan normaalia, että lähden töihin kello 7.15 aamulla ja palaan kotiin noin klo 9-10 illalla. Eilen oli töissä kahdeksasta yhteentoista.

Onko tässä mitään järkeä? No ei oikeastaan. Mietin, miksi minusta on tullut tyyppi, joka tekee noin 25 tuntia ylitöitä ja viikonlopputyötä viikossa ilman minkäänlaisia ylityökorvauksia. En haluaisi olla se tyyppi. Olisi tosi kiva olla sellainen ihminen, joka laittaa koneen kiinni kun kello lyö viisi ja menee johonkin muualle tekemään jotakin kivaa. Mutta kun en vain voi. Työtehtäviä on paljon, ja ne on saatava tehtyä kunnolla loppuun. Ymmärrän myös, että koska en ole lääkäri tai kenenkään psykiatri, kukaan ei kuolisi jos vaikka lähtisinkin kotiin kahdeksan tunnin jälkeen.

Olen aina ollut tunnollinen tyyppi ja minun on vaikea sanoa ei jos joku pyytää minua tekemään töissä jotain. Olin luvannut kirjoittaa ylimääräisen analyysiraportin tämän kuun loppuun mennessä toiselle projektille, mutta tällä viikolla uskaltauduin sanomaan, etten voikaan tehdä sitä. Joku voi vähän suuttua, mutta ei siihen romahda, ja he varmasti löytävät jonkun muun tekemään työt.

Afganistanissa on myös ehkä helpompi tehdä paljon ylitöitä, koska täällä ei ole ihan hirveästi vapaa-ajanaktiviteetteja. Käymme samoissa ravintoloissa, käyn uimassa ja kuntopiirissä ja katson kotona Homelandia. Viikonloppuisin on joskus juhlia ja harvojen nähtävyyksien kiertelyä. Koska muuta tekemistä ei hirveästi ole, on helpompi selittää itselleen, että tällainen työskentely on ihan normaalia. Silti väsyttää ihan liikaa, ja vaikka teen töitä 4-5 tuntia päivässä enemmän kuin mistä minulle maksetaan, eivät työt silti vähene. Niitä tulee lisää sitä mukaa, kun niitä tekee. Varsinkin jos tekee työnsä hyvin, saa usein monia extratyötehtäviä ja projekteja hartioilleen.

Parasta olisi siis ehkä olla aika laiska ja mennä sieltä, missä rima on matalin. Mutta kun en pysty! Miksi! Ei sen pitäisi olla niin vaikeaa - läppäri kiinni kello viisi, työ pois ajatuksista, ei stressiä. En osaa, mutta parhaillaan opettelen.

Tänään järjestimme ison tapahtuman huumeiden vastaisen ministeriön kanssa kansainvälisen naistenpäivän kunniaksi. Tapahtuman järjestäminen oli supermielenkiintoista mutta myös hyvin kaoottista. Afganistanissa monet asiat sovitaan aivan viime tinkaan, ja kukaan ei ole ikinä ajoissa perillä missään. Jos ohjelman pitäisi alkaa kello 9, hyvä jos se alkaa kello 10. Koko eilinen päivä meni konferenssiohjelman viimeistelyssä, puhujien varmistamisessa, kuvien ja bannereiden viimeistelyssä ja ministeriön pyyntöihin vastaillessa. Illalla kello kahdeksan ehdimme hotelliin järjestämään viimeiset asiat. Olimme toimistolla kello yhteentoista tulostamassa papereita ja pakkailemassa konferenssikansioita. Lopputulos oli hyvä - tapahtuma oli menestys ja kaikki tyytyväisiä. Minä väsynyt, mutta onnellinen.

Tässä vaiheessa on siis kaksi mahdollisuutta. A) pitää saada lomaa tai B) pitää oppia olemaan itselleni kivempi, höllentämään kriteereitä ja sanomaan ei.

Tapahtuma meni hyvin, vaikka ikävä kyllä en voinut ymmärtää darinkielisiä keskusteluja. 

Nätti hotelli, hyvä meininki.