Yksi lempiasioistani Kabulissa asumisessa on Kabuliin palaaminen. Kun herään lentokoneessa ennen koneen laskeutumista, näkymät ovat huikeita. Olen laskeutunut Kabulin kentälle jo kymmeniä kertoja, mutta joka kerta tämä vuorinäkymä saa vähän sydämen pysähtymään, silleen hyvällä tavalla:
Kabulissa paistaa myös melkein aina aurinko, mikä on ihan huippua. Vietin kymmenen hyvin harmaata ja sateista päivää Vilnassa ja Suomessa. Ei se sinänsä haittaa, sillä rakastan myös sadetta.
Kodissani on aivan jäätävän kylmä vieläkin. Suomessa ollessani tajusin jälleen kerran, millaista luksusta on elää lämpimässä kodissa ja kävellä vaikka t-paidalla sisällä talvella. Nykyäään maksan sähköstä täällä noin 200 dollaria/kk, vaikka käytän hyvin vähän lämmitystä - öisin en ollenkaan ja iltaisin on muutama tunti yksi pieni öljypatteri päällä. Sormeni jäätyvät nytkin kun näpyttelen tätä tekstiä, ja näen hengitykseni höyrynä. Nukkuessani päälläni on pitkät housut, villapaita, toinen paita ja villasukat ja kolme peittoa.
Töissä sähköpostissani odotti satoja viestejä ja päivä alkoi mukavasti kahdeksan tunnin kokous-rumballa. Miespuolinen kollega oli jättänyt pöydälleni ruusun naistenpäivän kunniaksi. Kiva lahja, vaikka olenkin naistenpäivä-kyynikko. Minua ärsyttää naistenpäivän juhliminen ruusuilla ja karkeilla, samalla kun oikeat ongelmat ohitetaan.
Kabulissakin järjestetään päivän kunniaksi kymmeniä erilaisia kissanristiäisiä, taidenäyttelyitä ja tapahtumia, joissa tärkeät johtajat (yleensä miehet) puhuvat siitä, miten tärkeitä naiset ovat, miten heitä tulee arvostaa äiteinä, tyttärinä ja miten naiset ovat kansakunnan vahvuus. Less words ja more äkshöööön - ärsyttää tällainen läpertely kun kuitenkin yli 80% afgaaninaisista kokee jonkinlaista väkivaltaa elämänsä aikana ja vain pieni osa naisista osaa lukea tai kirjoittaa (15% !). Rahan, jota kuluu tyhjänpäiväisiin tapahtumiin ja ihaniin huiveihin ja mukeihin (pitäähän tapahtumissa olla lahjoja naisille) voisi laittaa johonkin oikeasti järkevään naisia tukevaan projektiin. Toimistossa miespuolinen kollegani oli hämmästynyt siitä, etten juhlinut mitenkään naistenpäivää. Ei tässä nyt ihan hirveesti juhlittavaa ole, varsinkin kun ollaan Afganistanissa. Naisten asioita pitäisi nostaa tapetille ihan joka päivä, jos tässä jotain muutosta halutaan.
Kabulissa paistaa myös melkein aina aurinko, mikä on ihan huippua. Vietin kymmenen hyvin harmaata ja sateista päivää Vilnassa ja Suomessa. Ei se sinänsä haittaa, sillä rakastan myös sadetta.
Kodissani on aivan jäätävän kylmä vieläkin. Suomessa ollessani tajusin jälleen kerran, millaista luksusta on elää lämpimässä kodissa ja kävellä vaikka t-paidalla sisällä talvella. Nykyäään maksan sähköstä täällä noin 200 dollaria/kk, vaikka käytän hyvin vähän lämmitystä - öisin en ollenkaan ja iltaisin on muutama tunti yksi pieni öljypatteri päällä. Sormeni jäätyvät nytkin kun näpyttelen tätä tekstiä, ja näen hengitykseni höyrynä. Nukkuessani päälläni on pitkät housut, villapaita, toinen paita ja villasukat ja kolme peittoa.
Töissä sähköpostissani odotti satoja viestejä ja päivä alkoi mukavasti kahdeksan tunnin kokous-rumballa. Miespuolinen kollega oli jättänyt pöydälleni ruusun naistenpäivän kunniaksi. Kiva lahja, vaikka olenkin naistenpäivä-kyynikko. Minua ärsyttää naistenpäivän juhliminen ruusuilla ja karkeilla, samalla kun oikeat ongelmat ohitetaan.
Kabulissakin järjestetään päivän kunniaksi kymmeniä erilaisia kissanristiäisiä, taidenäyttelyitä ja tapahtumia, joissa tärkeät johtajat (yleensä miehet) puhuvat siitä, miten tärkeitä naiset ovat, miten heitä tulee arvostaa äiteinä, tyttärinä ja miten naiset ovat kansakunnan vahvuus. Less words ja more äkshöööön - ärsyttää tällainen läpertely kun kuitenkin yli 80% afgaaninaisista kokee jonkinlaista väkivaltaa elämänsä aikana ja vain pieni osa naisista osaa lukea tai kirjoittaa (15% !). Rahan, jota kuluu tyhjänpäiväisiin tapahtumiin ja ihaniin huiveihin ja mukeihin (pitäähän tapahtumissa olla lahjoja naisille) voisi laittaa johonkin oikeasti järkevään naisia tukevaan projektiin. Toimistossa miespuolinen kollegani oli hämmästynyt siitä, etten juhlinut mitenkään naistenpäivää. Ei tässä nyt ihan hirveesti juhlittavaa ole, varsinkin kun ollaan Afganistanissa. Naisten asioita pitäisi nostaa tapetille ihan joka päivä, jos tässä jotain muutosta halutaan.
 |
| Onnittelut mulle, koska olen nainen! Kiitos! |
Olipa mukava lukea taas postaus! Ymmarran kylla, jos tuollainen nakyma saa kerta toisensa jalkeen haukkomaan henkea. Viime vuonna sain ilon syoda lentokoneaamiaista Andien ylla ja olin ihan huuli pyoreana :) Mita tuohon lammitykseen tulee, niin vaikka olenkin kauhea vilukissa, niin Thaimaan asunnon kalliin sahkon ja takalaisen heikon rakennuskulttuurin jalkeen olen sita mielta, etta ehka talvella ei T-paidassa tarvitsekaan tarjeta sisalla. Rajansa kaikella, palelemisella ja lammityksella. Niin ja naistenpaiva ei taalla ole juttu eika mikaan, mutta laheiselle graffitiseinalle oli eilen sentaan ilmestynyt "aborto legal ya" -teos. Naisen asema on parempi kuin siella, mutta tehtavaa riittaa.
ReplyDeleteMoi Irina! Se on kyllä mieletön näky joka kerta! Juu ei ehkä tarvitse t-paidassa tarjeta, mutta Suomessa se tuntuu niin luksukselta kun voi, ja se ei maksa niin paljon. Odotan jo kevättä innolla, mutta en kesää koska sitten on taas niin pirun kuuma sisällä!
DeleteOn tuo maisema kyllä tosi mahtava!
ReplyDeleteToivottavasti siellä kelit lämpenee, jotta asuntoonkin tulee lämmin. Ehkä olemme Suomessa tottuneet liian hyviin oloihin. Mutta kyllä mä muistan lapsena, kun olimme isovanhempien luona, jossa pientä taloa lämmitettiin vain öljykamiinalla, ettei siellä talvella voinut t-paidassa olla. Nykyasunnoissa pärjää vaikka ilman paitaa....
Mukavaa kevättä!
Moi Sari, juu, jo ehkä kuukauden päästä alkaaa oleen lämpimämpi niin ei tarvitse jäätyä kotona :) Kivaa kevättä sulle myös!
DeleteHyvä että on joku joka on samaa mieltä mun kans tosta naistenpäivä-hömpötyksestä. Sitä voidaan hömpöttää sitten kun kaikille naisille se on kukkia ja suklaarasia.
ReplyDelete