Tulin eilen kotiin, ja tämä odotti pöydälläni:
Se on Hongkongin Ikeasta ostamani vesikannu, josta tykkäsin tosi paljon ja käytin sitä joka päivä. Siivoojani oli vahingossa rikkonut sen. Tällaisten first world problemssien ei pitäisi ärsyttää niin paljon, mutta olen ollut hyvin stressaantunut viime aikoina, ja silloin pieninkin asia voi saada aikaan jonkinasteisen miniromahduksen. Tänään tulin töihin ja sähköposti ei toiminut pariin tuntiin - paniikki päällä, hermot kireällä.
Minua ärsyttää se ihminen, joksi olen tulossa. Välitän aivan liikaa töistä ja siitä että teen työt hyvin. Olen aina ollut sellainen, että on pakko antaa 110% itsestä kaikkiin projekteihin. Mutta en ihan ymmärrä miksi - vaikka tekisin työni vain puoliteholla, maailma jatkuisi, sama palkka tulee tilille, kaikki varmasti järjestyisi. Mutta en vain osaa. Teen liian pitkiä päiviä, enkä muista koska viimeksi olisin pitänyt koko viikonlopun vapaana - teen aina töitä viikonloppuisin, koska viikon päivät eivät riitä kaikkiin eri projekteihin.
Koko ajan on liikaa tekemistä, ja viimeinen asia, jota mietin ennen nukahtamista on joku työjuttu, ja ensimmäinen asia, joka herätyskellon soidessa tulee mieleen, on työjuttu. Syön lounaan melkein aina työpöytäni ääressä, kymmenessä minuutissa. Hermoni ovat niin kireällä että menetän malttini pienistäkin vastoinkäymisistä. En kykene puhumaan Skypessä tuntia ilman samanaikaista töiden tekoa. En ehdi päivittää blogiani. Illallisella tarkastelen työsähköpostiani ja vastailen viesteihin. Olen hyvin ärsyttävä ihminen.
En haluaisi olla tällainen - haluaisin osata relata vähän enemmän ja luottaa siihen, että asiat kyllä jotenkin järjestyy, vaikken minä järjestäkään ihan kaikkea.
Huomenna on onneksi vappu, joka on yksi suosikkijuhlistani ikinä. Järjestämme Kabulin suomalaisten kanssa ison vappupiknikin Kabulin Kaivopuistossa, joka on puutarhani.
Viikonloppuna lähden koulutukseen - Balille! Olen tästä hyvin innoissani. En vain Balin takia, vaan myös koulutuksen - rakastan uusien juttujen oppimista. Nyt vuorossa projektien seuranta ja arviointi, monitoring & evaluation. Balin rannat ja mielettömän näköiset ravintolat ovat tietysti plussaa.
Balin jälkeen viikon loma Tokiossa isoimman siskoni kanssa. Aivan mahtavaa, en malta odottaa, sillä en ole ikinä ollut Japanissa. Yritän olla lukematta työsähköpostejani ja luottaa siihen, että kaikki järjestyy ilman kokoaikaista asioista stressaamista.
Nyt ruudullani on tämä näky:
Sayonara!
Se on Hongkongin Ikeasta ostamani vesikannu, josta tykkäsin tosi paljon ja käytin sitä joka päivä. Siivoojani oli vahingossa rikkonut sen. Tällaisten first world problemssien ei pitäisi ärsyttää niin paljon, mutta olen ollut hyvin stressaantunut viime aikoina, ja silloin pieninkin asia voi saada aikaan jonkinasteisen miniromahduksen. Tänään tulin töihin ja sähköposti ei toiminut pariin tuntiin - paniikki päällä, hermot kireällä.
Minua ärsyttää se ihminen, joksi olen tulossa. Välitän aivan liikaa töistä ja siitä että teen työt hyvin. Olen aina ollut sellainen, että on pakko antaa 110% itsestä kaikkiin projekteihin. Mutta en ihan ymmärrä miksi - vaikka tekisin työni vain puoliteholla, maailma jatkuisi, sama palkka tulee tilille, kaikki varmasti järjestyisi. Mutta en vain osaa. Teen liian pitkiä päiviä, enkä muista koska viimeksi olisin pitänyt koko viikonlopun vapaana - teen aina töitä viikonloppuisin, koska viikon päivät eivät riitä kaikkiin eri projekteihin.
Koko ajan on liikaa tekemistä, ja viimeinen asia, jota mietin ennen nukahtamista on joku työjuttu, ja ensimmäinen asia, joka herätyskellon soidessa tulee mieleen, on työjuttu. Syön lounaan melkein aina työpöytäni ääressä, kymmenessä minuutissa. Hermoni ovat niin kireällä että menetän malttini pienistäkin vastoinkäymisistä. En kykene puhumaan Skypessä tuntia ilman samanaikaista töiden tekoa. En ehdi päivittää blogiani. Illallisella tarkastelen työsähköpostiani ja vastailen viesteihin. Olen hyvin ärsyttävä ihminen.
En haluaisi olla tällainen - haluaisin osata relata vähän enemmän ja luottaa siihen, että asiat kyllä jotenkin järjestyy, vaikken minä järjestäkään ihan kaikkea.
 |
| Kun aurinko on laskenut Kabulissa. |
Viikonloppuna lähden koulutukseen - Balille! Olen tästä hyvin innoissani. En vain Balin takia, vaan myös koulutuksen - rakastan uusien juttujen oppimista. Nyt vuorossa projektien seuranta ja arviointi, monitoring & evaluation. Balin rannat ja mielettömän näköiset ravintolat ovat tietysti plussaa.
Balin jälkeen viikon loma Tokiossa isoimman siskoni kanssa. Aivan mahtavaa, en malta odottaa, sillä en ole ikinä ollut Japanissa. Yritän olla lukematta työsähköpostejani ja luottaa siihen, että kaikki järjestyy ilman kokoaikaista asioista stressaamista.
Nyt ruudullani on tämä näky:
Sayonara!
Ihanaa lomaa (ja koulutusta)! Toivottavasti päädyt ainakin joksikin aikaa netittömään paikkaan, niin pääset irtautumaan kunnolla töistä - vaikka sitten pakolla.
ReplyDeleteKiitos Laura! Netitön paikka olisikin loistava! Eiköhän viimeistään Tokiossa ole niin paljon näkemistä ja ihmettelemistä ettei ehdi nettiin!
DeleteMun kokemukseni mukaan ulkomailla töissä olevat tekevät enemmän töitä. Se johtuu osittain toisenlaisesta työkulttuurista. Perheellisilläkin usein on puoliso kotona tai palkollisia sen verran, että pitkät työpäivät mahdollistuvat. Lisäksi tietenkin nää mun tuttavani tekevät usein töitä suomalaiselle yritykselle ja palavereja on myös Suomen työaikaan. Sinkkuna ulkomailla pestejä tehneet sanovat, että on helppo käyttää aikansa töihin, kun ei ole sellaisia sosiaalisia ympyröitä/harrastuksia, joilla täyttäisi iltansa. Juu muiden ulkkareiden kanssa joskus pelataan ja syödään ulkona. Ei se silti ole sama kuin kotimaassa töiden jälkeen klo 18 alkava harrastus 2-3/viikko, viikonlopun retket, kaverikyläilyt, kisat, keikat jne. Joku kiva aikaan sidottu harrastus ja/tai rakastuminen yleensä itsestään ottaa sijaa liialta töiden tekemiseltä.
ReplyDeleteHauskaa Japania!
Ihan totta Madde, olen samaa mieltä. Täällä ei juuri hirveästi ole vapaa-ajan mahdollisuuksia, tai ei ainakaan samalla lailla kuin kotona olisi. Käyn kyllä urheilemassa n viisi kertaa viikossa, mutta senkin jälkeen jatkan töitä.. Suomessa on muutenkin ihanan lyhyet työpäivät, olisi hauska joskus olla siellä töissä ja kokea sekin.
DeleteSe, että hiiltyy pikkuasioista, on todennäköisesti burnoutin esioire. Maksimiteho ja maksimityöaika on huono yhdistelmä, vaikka työ olisi kiintoisaa ja palkitsevaa. Jos saisit tehosi laskettua 110 prosentista vaikka johonkin 90 prosenttiin, virtaa riittäisi pitempään.
ReplyDeleteOmasta kokemuksesta olen huomannut, että kun työkuormaa vähentää tai se vähenee, rupeaa kummasti pukkaamaan lisää ideoita – siis työn laatu paranee!
Mutta rentouttavaa koulutusrupeamaa ja lomaa, ja toivottavasti pystyt pitämään oikein pitkän kesäloman!
Mirja
Moi Mirja, kiitti kommentista! Varmasti työn laatu kasvaisi jos työkuorma vähenisi -- näitä juttuja, jotka ymmärrän loogisesti, mutta vaikea toteuttaa.. Olen juuri nyt Balilla ja tosi ylpeä etten ole kolmeen päivään avannut työsähköpostiani, hähää! Mutta nyt siellä odottaa satoja maileja avaamista..
DeleteOlen paininut saman pulman kanssa - kaikki piti tehdä viimeisen päälle. Viisas työterveyshoitaja sai minut ajattelemaan: "jos teet 120 prosenttisen tuloksen se näyttäytyy ulkopuoliselle sata prosenttisena hyvänä tuloksena. Jos teet 80 prosenttisen tuloksen niin sekin näyttäytyy muille sata prosenttisena hyvänä tuloksena. Ero 40 %!" Siis vähempikin panostus riittää. Ole armollinen itsellesi.
ReplyDeleteTämä herätti ajatuksia itsessäni, kuulostaa siltä että saattaisi olla sinullekin hyvää luettavaa: https://medium.com/digital-nomad-stories/the-cult-of-work-you-never-meant-to-join-cd965fb9ea1a
ReplyDeleteTsemppiä!