Kotona

Palasin muutama tunti sitten Kabuliin kahden viikon koulutuksen ja loman jälkeen. Bali ja Tokio olivat aivan mahtavia, mutta niistä lisää myöhemmin.

Kotiin on aina kiva palata, mutta jostain syystä tällä kertaa en tuntenut yhtä suurta positiivisuutta ja intoa Kabuliin palaamisesta, jota olen tuntenut aina ennen. Ehkä se johtui siitä, että rakastuin vähän Tokioon. Halusin ehkä vähän jäädä sinne syömään sushi-illallisia Shinjukun värivalomeren keskellä ja kuluttamaan lisää Tokion ihania puistoja ja hengittämään sisään sen rauhallisuutta ja turvallisuutta.

Viime viikolla talebanit hyökkäsivät Kabulin keskustassa sijaitsevaan hotelliin, jonne afgaanit ja ulkomaalaiset olivat kokoontuneet viettämään iltaa livemusiikin parissa. Olen itsekin juhlinut kymmeniä kertoja tässä guest housesssa - vielä pari kuukautta sitten joitain YK:n työntekijöitä asui siellä, mutta he muuttivat kaikki pois. 14 siviiliä, afgaaneja ja ulkomaalaisia, kuoli iskussa paikassa joka on itselleni hyvin tuttu. Sama juttu viime vuoden libanonilaisen Taverna-ravintolan iskussa tammikuussa, ja hotelli Serenan iskussa maaliskuussa. Näissä hengataan, eikä välttämättä koko ajan ajatella, mikä kaikki voisi mennä pieleen. Kunnes sitten menee.

Nyt olen ihan iloinen että olen kotona, vaikka uusi tuhoisa isku painaa mieltä. Koti on kuitenkin koti, vaikka se onkin nyt tällaisessa semi-kreisissä paikassa. Joku teistä muuten joskus kyseli, miten asun - tervetuloa kämppääni:

Olohuone-keittiöni. Ensimmäinen asia, josta vieraat usein huomauttavat, on se, että minulla on ihan järjettömän paljon kaikenlaista tavaraa. Niin onkin, kaikelle on tarve, kaikelle on paikkansa!

Rakastan tätä afgaanileijaa ja tietty söpöä kuvaa siskontytöstäni. Koputtavan kissan ostin Hongkongista ja puukaappi on perinteistä afgaanikäsityötä Kabulista (oikealla pilkistää kypärä, joka ei ole pyöräilyyn tarkoitettu, vaan osa pakollista Afganistanin suojavarustetta luotiliivin kera - en ole onneksi joutunut oikeasti käyttämään niitä, mutta ne pitää silti olla kotona).

Makuuhuoneeni - matkalaukku on muuten tuossa samassa paikassa aika lailla koko ajan, sillä matkustan noin joka kuudes viikko - en näe tarvetta sen purkamiseen ja uudelleenpakkaamiseen ihan joka kerta. Ehkä vähän siistin sitä kuitenkin.

Ostin pari viikkoa sitten tällaisen puisen miniarkun ja säilytän siinä nyt keksejä, luonnollisesti.

Vaatekaappini - en tiedä, mihin mahdutan kaikki Tokiosta ostamani ihanat jutut?

Yksi suosikkijutuistani, afgaanipuupeilipöytä. Yllä upea taideteos siskontytöltäni. Siinä on hyvä meininki. Oikealla ehkä maailmankaikkeuden kamalimmat verhot (kilpailee ykkössijasta makuuhuoneeni verhojen kanssa).

Jääkaappini on ISO ja ihana ja päälläkin on paljon säilytystilaa.

Kun avaan kämppäni oven, minua tervehtii tämä kukkiva ruusupuska:

Ei hullumpi näky heti ensimmäisenä aamulla. Huomenna herään uuteen työviikkoon, toivottavasti ilman jetlagia. Katsotaan miten käy ja mitä viikko tuo mukanaan. Toivottavasti ainakin paljon näitä ruusuja, niitä pursuaa monista paikoista tämän betonirakennelman keskellä. Ja tajusin juuri, että pihallani kasvaa mielettömän makuisia mintunlehtiä ja rukolaa - pieniä juttuja, isoja efektejä.