SOCIAL MEDIA

Tuesday, 16 June 2015

Oman est omen

Ostin juuri netistä lentoliput Omaniin. Lento on huomenna. Kreisiä menoa. Yleensä suunnittelen matkat aika hyvin, ja etukäteen. Nyt kaksi kaveria päättivät pakata laukkunsa ja lähteä viikonlopun viettoon Masqatiin ja pyysivät minua mukaan. Ensin mieleen tuli monia syitä, miksi ei voi päivän varoitusajalla lähteä mihinkään, mutta aika nopeasti tajusin että tietty. Omaniin. Rannalla ja uima-altaalla löhöilyä, kavereiden kanssa hengailua, ökyluksushotelli, ihanaa ruokaa... Tämä tuli kuin tilauksesta, sillä olen viime viikon ollut melko alamaissa.

Päivän lämpötila 38 astetta. Illan 30. Ramadanin paastokuukausi alkaa torstaina, ei saa edes juoda vettä julkisesti. Yritän kamppailla kuuman sään vihaamista vastaan ja nauttia tästä mahdollisuudesta. Uusi maa, uusi valuutta. En tiedä paikasta paljon mitään, mutta odotan innolla mitä voin kolmessa päivässä nähdä.

Jos jollain teillä on hyviä ehdotuksia Musqatiin, kertokaa ihmeessä!

Paniikkipakkaus alkoi nyt:


10 comments :

  1. No Ramadania et taida päästä karkuun, mutta mukavaa lomaa! (Omanissa olen joskus poikennut, mutta niin kauan sitten ja niin vähän ettei oel suosituksia antaa. Ramadan oli silloinkin.)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu ei Ramadania pakoon, mutta iltaisin on kuitenkin kivaa kun kaikki on niin iloisia syömisestä! :)

      Delete
  2. Kävimme Omanissa, Muscatissa, joskus risteilyllä.
    Juttu on tekstiltään aika niukka, mutta klikkaamalla auki kuva-albumin näet vähän lisää Omania kuvissa ja juttua kuvateksteissä. Me pidimme tuosta museosta oikeasti. Soukki nyt oli soukki, ei ihan kovin erilainen kuin muualla tuolla päin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vau, risteily näyttää mahtavalta! Oman on ihan mielettömän kaunis.

      Delete
  3. Omanissa asuva kaveri jakoi tan videon juuri tanaan https://vimeo.com/130588410

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ooh kiitos, pitääkin käydä katsoon, juuri nyt en voi klikata.

      Delete
  4. Muscatin nähtävyydet kiertää puolessa päivässä, moskeija, oopperatalo, kannattaa katsoa, jos siellä sattuisi olemaan joku kiva keikka, tammikuussa käytiin siellä katsomassa Angelique Kidjo.

    Bait al zubair museossa oli alkuvuodesta Steve McCurryn valokuvanäyttely, kiva museo muutenkin.

    Päiväretki Wadi Bani Khalid & Nizwa.

    Turkish house ravintola, Shiraz persialaista ruokaa(Crowne Plazan yhteydessä) The Chedin perjantain samppanja brunssi tai Grand Hyattin brunssi. The Chedin hieronnat

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vau, kiitos monista suosituksista! Oopperassa ei valitettavasti ole juuri nyt mitään meneillään, perjantaina moni paikka on kiinni. Mutta rannallakin on kaunista! :)

      Delete
  5. Siis tää sun blogi on kyllä niin mahtava! Jollain tavalla osaat kirjoittaa kamalista asioista jotenkin tosi kiinnostavalla tavalla, tyyliin lisäämällä pieniä määriä huumoria sinne tänne. Tai siis, en nyt tiedä tuleeko tästä pointti ollenkaan selville, mutta tarkoitus ei ole sanoa että on hauskaa lukea Kabulin itsemurhapommituksista jne., mutta jotenkin sun blogin kautta välittyy sellainen vähän asiaa keventävä fiilis? Oli miten oli, kiitos mahtavista lukukokemuksista (tänä päivänä en ole muuta tehnytkään kuin selaillut sun blogia), jatka samaan malliin! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oih., kiitti niin kivasta kommentista, kiva että olet löytänyt tänne! :)

      Delete