Idioottien kanssa väittelemisestä

Sain eilen uuden vihollisen YK:lta, ja se on itse asiassa ihan hyvä asia. Antakaa kun selitän.

Olin mukavissa illallisjuhlissa, jossa teemana oli thaimaalainen ruoka. Kokkasin thaisalaatin, joka oli suuri menestys. Yksi ihminen jopa sanoi, että se oli parasta salaattia, jota hän on elämässään syönyt. Ehkä laitan tänne reseptin myöhemmin.

Jossain vaiheessa iltaa minulle ennestään tuntematon mies tuli juttelemaan niitä ja näitä, oli hyvin kiinnostunut töistäni ja kotimaastani. Kun hän kysyi, millaisesta paikasta olen kotoisin Suomessa, alkoi illan alamäki. Selitin, että olen paikasta nimeltä Forssa. Keskustelussa tuli esiin se, että Forssa oli vähän aikaa sitten hylännyt pakolaisten vastaanottokeskusksen perustamisen ja aihe aiheutti paljon vastustusta forssalaisten piirissä. Perustettiin rasistinen Facebook-ryhmä ja pidettiin mielenosoitus, jossa huudeltiin paljon alatyylisiä asioita.

Kertomuksen tarkoitus oli havainnollistaa, miksi vanha kotikaupunkini ei ole mikään maailman suvaitsevaisin, empaattisin tai avoimin paikka, jossa olisi kiva asua. Keskustelukumppanini ei kuitenkaan ymmärtänyt, missä on ongelma. Hänen mielestään on ihan OK että eurooppalaiset eivät halua tai hyväksy pakolaisia mailleen.

Hänen mielestään on ihan OK, että yli 2000 ihmistä on hukkunut Välimereen yrittäessään turvaan sotaa pakoon. "2000 ihmistä, eihän se ole mitään, mieti vaikka kuinka moni ihminen kuolee malariaan koko ajan ja kukaan ei nosta siitä haloota." Osoitin, että kyseessä on vähän eri asia, ja malarian vastaiseen taisteluunkin lapataan joka vuosi miljoonia dollareita avustusrahaa. Että kyllä siitäkin välitetään, eikä yhdestä asiasta välittäminen ole toisesta pois.

Hänen mielestään Euroopan mailla ei ole mitään moraalista tai muutakaan velvollisuutta auttaa. "Miten on oikein, että nämä tyypit tekevät yhden venematkan ja sitten pääsevät sitten Eurooppaan asumaan?"

Hänen mielestään syyrialaisten tulisi pysyä Syyriassa, koska heidän tulisi ottaa vastuu sodasta, jota heidän kotimaassaan käydään. Mitä helvettiä? Kun kysyin, minkälaista vastuuta sodasta kantaa esimerkiksi viisivuotias syyrialainen lapsi, en saanut mitään vastausta. Kysyin taas uudestaan, mutta tyyppi alkoi mesota jostain toisesta aiheesta. Kun kysyin, kenen joukkoihin syyrialaisen pitäisi sitten liittyä taistelemaan jäädessään Syyriaan "ottamaan vastuuta sodasta" - Assadin joukkoihin, ISIS:in? "No sen ryhmittymän jonka kokee itselle läheisimmäksi." Tyyppi ei näytä hahmottavan sodan luonnetta, jossa siviilejä lahdataan joka suunnalta ja selvää kahtiajakoa ei ole.

Koko keskustelun ajan hän vaahtosi, kuinka valkoisena eteläafrikkalaisena hän on kokenut koko elämänsä syrjintää ja on vähemmistössä joka maassa, jossa hän asuu. En vähättele eteläafrikkalaisten valkoisten ongelmia ja heitä kohtaan kohdistuvaa väkivaltaa, mutta sanoisin, että tämän tyypin vaikeudet eivät ole mitään verrattuna siihen, mitä Syyriassa ja Afganistanin konfliktialueilla ihmiset käyvät läpi. Tyypillä on korkeakoulututkinnot, tienaa yli kymppitonnin kuussa, matkustelee ahkerasti - hänen tilanteensa vertailu oikeasti hätää kärsivien kanssa aiheuttaa minussa fyysisiä inhoreaktioita.

Kun tein empiirisen huomautuksen, että hän on valkoinen, keski-ikäinen mies, ja täten aika etuoikeutettu monissa maissa, sain vastaan aggressiivisen fuck you:n. Mitä, etkö olekaan valkoihoinen keski-ikäinen mies, olen varmaan käsittänyt väärin mitä näen edessäni? Jos mies tekisi samanlaisen faktoihin perustuvat lauselman minusta, "olet valkoihoinen eurooppalainen kaksikymppinen", en kokisi tarvetta hyökkäykseen ja haistatteluun.

Tajusin että tässä vaiheessa olisi hyvä laittaa pillit pussiin ja lähteä kemuista. En kuitenkaan pystynyt, vaan minun oli ihan pakko jatkaa väittelyä tämän idarin kanssa. Ajattelutapani pakolaiskriisistä kuulemma kumpuaa siitä, etten ole itse joutunut kokemaan mitään kovin rankkaa. Ajattelutasoni on kuulemma vielä syntymisvaiheessa, ja pohjois-eurooppalainen ajattelutapa on hyvin idealistinen. A) kukaan muu kuin pohjoiseurooppalainenhan ei ole sen kannalla, että pakolaisia pitää auttaa ja hyväksyä Eurooppaan ja B) luulisin, että juuri ne, jotka ovat kokeneet kovia ja kärsineet elämässään, haluaisivat auttaa muita ja kohdella ihmisiä paremmin.

Mikä risoo minua eniten, on se, että tämä ihminen työskentelee YK:lla, jonka perusarvoja ovat suvaitsevaisuus ja tasa-arvo. Hän väittää tekevänsä tärkeää työtä, välittävänsä naisten ja vähäosaisien oikeuksista. Paskat.

Sanoin hänelle, että minusta hänen tapansa ajatella muista ihmisistä, etenkin niistä jotka tarvitsevat apua, on hyvin surullinen ja kylmä, ja että hänestä kumpuaa paljon synkkyyttä ja vihamielisyyttä. Painotin, että itse yritän kohdella muita kuten haluaisin että  minua kohdeltaisiin jos tarvitsisin apua. Syyrialaiset varmasti mielellään jäisivät Syyriaan ja afgaanit Afganistaniin, jos näissä maissa olisi kaikki kivasti. Hän toivoo, että jonain päivänä Suomessa on 10 miljoonaa syyrialaista niin saan tuntea miltä tuntuu elää vähemmistössä omassa maassani.

Olin niin ärsyyntynyt tästä keskustelusta ja siitä, että tällaisia idiootteja työskentelee YK:lla ja että joudun heidän kanssaan tekemisiin. Ilmoitin juhlien järjestäjälle, että en aio tulla enää uudestaan jos kyseinen henkilö on kutsuttu. Hän on rasisti, aggressiivinen ja vihamielinen, enkä halua tuhlata yhtäkään arvokasta minuuttia perjantai-illastani sellaisten kanssa sosialisoimiseen. Ymmärrän myös avoimen dialogin arvon tiettyyn pisteeseen asti, mutta vedän rajani johonkin.

Olisin tietenkin voinut heti lopettaa keskustelun, kun näin millainen tyyppi on kyseessä. Mutta kun en vain osaa! Tyypillisimmät kritiikit, joita saan persoonani liittyen, on se että olen liian argumentoiva ja välillä liian kova. Otin nämä aiemmin loukkauksina, mutta nyt olen tajunnut, että nämä ovat itse asiassa luonteenpiirteitä, joista olen ihan helvetin ylpeä. Tietynlainen kovuuteni ei tule luonnostaan sillä olen pohjimmiltani hyvin herkkä ja reagoin kaikkeen vahvasti. Olen opetellut sen taidon, jotta voin paremmin puolustaa itseäni ja muita maailman kusipäiltä, ahdistelijoilta, besserwissereiltä ja pomottelijoilta.

Miten helppoa olisikaan olla ihminen, joka ei koskaan sano mihinkään mitään eikä ota kantaa vaikeisiin asioihin? Myötäilisi muita ja pysyisi hiljaa. En haluaisi olla se ihminen, vaikka se olisi varmasti useasti helpompaa.

Kuitenkin, on ärsyttävää että pilaan ja tuhlaan perjantai-iltojani ja kokonaisia viikonloppuja erinäisten kusipäiden kanssa väittelyyn. Tiedän, etten voi muuttaa heidän näkökantojaan, mutta en myöskään voi vain hymistä vieressä hiljaa.

Jos jollain on hyvä strategia siihen, miten välttää idioottien kanssa väittely ja mielensäpahoittaminen, laittakaa jakoon.

YK:lta bongattu kyltti - tämän pitäisi olla uusi mottoni.