Tällä viikolla

Tällä viikolla olen juossut ihan liikaa paikasta toiseen, kokouksesta toiseen, jumpasta joogaan, kaupasta toiseen. Lähden pian lomalle Suomeen ja päätin mennä shoppailemaan äitille. Chicken Streetiltä löytyy vieläkin Kabulin parhaat shoppailumahdollisuudet - on korukauppoja, mattoja, vaatteita, tekstiilejä, ruokaa, huiveja... 2000-luvun alussa tämä paikka oli täynnä ulkomaalaisia ja bisnes kukoisti, mutta viime vuosien aikana turvallisuustilanteen huonontuessa paikka on hiljennyt. Kaupoille ei enää riitä asiakkaita, harva ulkomaalainen käy enää täällä. Se on sääli.

Huomasin vasta nyt ensimmäistä kertaa tämän rakennuksen kauniin arkkitehtuurin. Harvoin pysähdyn kadulla ihastelemaan näkymiä.

Suuntasin ensin mattokauppaan. Kahden tunnin jälkeen mattokaupassa näky oli tällainen:



Kahden tunnin aikana mattomies levitti eteeni kymmeniä mattoja. Kaikki, jotka ovat olleet kanssani shoppailemassa, tietävät että olen aika kamala ostaja. En osaa oikein päättää, mitä haluan. Tai osaan, mutta minun pitää saada punnita kaikki mahdolliset vaihtoehdot eri näkökulmista moneen kertaan, jotta osaan tehdä oikean päätöksen. Kävi vähän sääliksi että Kawsar joutui siivoamaan nämä jäljet, mutta se kuulemma ihan kuuluu asiaan, no problem, mushkel nest.

Mukaani lähti neljä mattoa Bamyanin ja Jowzjanin maakunnista, lompakko paljon tyhjempänä. No, afgaanimatot ovat kuulemma "hyviä sijoituksia". En ihan usko, että nämät tuottavat korkoa pankkitililleni, mutta ne ovat nättejä ja kestävät varmaan vielä minunkin lapsilleni.

Mattohurmion jälkeen menin ihmettelemään huonekalukauppaan, jossa myydään Nuristanin maakunnassa kaiverrettuja afgaanipuutavaroita. Myyjä kertoi innoissaan, että Angelina Jolie kävi tässä kaupassa Kabulin visiitillään viisi vuotta sitten, ja sen visiitin jälkeen myynti nousi taivaisiin. Kadun muut puukaivertajat varmasti vihaavat tätä miestä ja hänen Jolien onnenpotkua. En tiennyt Angelinasta, mutta tällä kaupalla on hyvä maine Kabulissa. Täällä ainakin tietää, mitä tulee ostettua. Lähti mukaan puinen peilikehys, joka saa koristaa äitini asuntoa.



Tällä viikolla jatkoin ranskan opintojani, joita vihaan. Olen opiskellut ranskaa netin kautta viimeiset kuukaudet - voin tilata tunteja netistä ja ranskankielinen opettaja soittaa minulle Skypeen ja juttelemme puoli tuntia muutaman kerran viikossa. Se on aivan kamalaa. En tykkää muutenkaan puhua puhelimessa kenenkään tuntemattoman kanssa, saati sitten tankeroranskalla yrittäen esittää erilaisia roolipelejä. Tein tänään lopputestin, ja olen kuulemma tasolla pre-intermediate. Mon Dieu! Epäilen.



Johdan Kabulissa ulkomaalaisille joka viikko kuntopiiriä. Rakastan sitä - saan itse valita musiikin ja kaikki kuntopiiripisteiden liikkeet. Saan tästä paljon energiaa. Ylipäätään en jaksaisi elää kunnolla ellen urheile vähintään 5 kertaa viikossa. Kabul on saanut minut koukkuun urheiluun - juoksen, joogaan, teen Insanity-treenausta ja kuntopiiriä. Tämä on ehdottomasti ollut yksi (monien muiden joukossa) hyvin positiivinen asia, joka on muuttunut elämässäni tänne muuton myötä.

Kuntopiirimme tapahtuu bunkkerissa.

Tällä viikolla ripustin vessaani taideteoksen, jonka ostin viime vuonna Balilta. Oloni oli sen jälkeen hyvin aikuinen. Tämä on ensimmäinen kerta, kun ripustan vessaani taidetta. Ei ole takaisinmenemistä.

Silmä lepää.