4 vuotta elämäni parasta aikaa

Tänään on tasan neljä vuotta siitä, kun muutin Kabuliin. En vieläkään ole unohtanut sitä päivää ja ensimmäisiä hetkiä, kun astuin ulos Safi Airwaysin 4Q202-lennolta ja löysin itseni Kabulin Hamid Karzai -lentokentältä. Olin paniikissa, mutta tiesin, että nyt on vaan mentävä ja toivottava parasta.

Vieläkin yksi suosikkikuvistani, jonka olen Kabulissa ottanut. Se roikkuu nykyään myös tauluna makuuhuoneessani.

Ja hyvinhän kaikki loppujen lopuksi menikin. Kävelin ulos 20 kilon matkalaukkuni kanssa, siniseen burkaan pukeutuneita naisia tuli vastaan, pojat kerjäsivät rahaa, kello oli 7 aamulla ja heinäkuun aurinko poltti jo kovaa. Olin helpottunut, kun löysin vihdoin kuskini Fawadin odottamassa minua parkkipaikalla C -kauimmaisella parkkipaikalla, pienen punaisen Toyotansa kanssa. Hän vei minut kotiin.

Ensimmäinen retki ulos tutustumaan lähinaapurustoon 6.6.2013.

Ensimmäisen kotini puutarha.

Paljon on mahtunut näihin neljään vuoteen. Sanoisin, että ne ovat olleet parhaat vuoteni elämässäni tähän asti. Olen saanut tehdä työtä, joka on superkiinnostavaa ja inspiroivaa (suurimman osan ajasta ainakin), ja tästä olen kiitollinen. Olen tehnyt joskus ihan kamalia töitä ahdistavissa työpaikoissa, joten todellakin osaan nykyään arvostaa työpaikan merkitystä yhtenä elämäni tärkeänä osana, joka tuottaa suurta onnea.

Olen tavannut monia hyviä ystäviä, jotka ovat vieläkin elämässäni, vaikka ovat lähteneet Kabulista vuosia sitten. Osa on onneksi vielä täällä. Olen tavannut myös ihan mukavia miehiä, mutten vieläkään ketään tarpeeksi inspiroivaa. Mutta se ei sinänsä haittaa, kun elämässä on ollut myös jotain näin söpöä:

Vanha tankki, jonka löysimme pellolta Bamyanissa.

Olen saanut kokea mitä mahtavimpia kokemuksia eri puolilla Afganistania - Kabulissa, Bamyanissa, Heratissa, Kunduzissa, Nangarharissa, Balkhissa, Parwanissa, Kandaharissa... Upeimpia maisemia ja muistoja, joita olen koskaan saanut mistään.

Bamyanin Band-e-Amir -järvi.

Moskeija Mazar-i-Sharifissa.

Badakshan, all-time-favourite.

Olen saanut kokea myös ikävämpiä asioita, kuten olla kiväärimiehen maalitauluna ja nähdä luotien sinkoilevan metrin päässä ohi, ja selvitä siitä samalla kuin yksi ihminen kuoli muutaman metrin päässä. Jotkut joskus sanovat että päivääkään en vaihtaisi pois, mutta tämän päivän mielellään vaihtaisin. Silti, tämäkin on kasvattanut minua ihmisenä ja jättänyt myös jotain positiivisia jälkiä.

Kunduz.

Afganistan on antanut minulle paljon. Ystäviä, tietoa, rakkautta, työkokemusta, illallisia kavereiden kanssa, urheilua, patikointia, ikävää, jäisiä talviöitä, brunsseja, konsertteja, surua, kattobileitä, matkustelua, kärsivällisyyttä, menetystä, laskettelua Bamyanissa, kauniin kodin, keilaamista Kabulin keilahallissa, joogan, aivan liikaa afgaanimattoja, astioita ja koruja, joista en tiedä miten saan ne ikinä takaisin Suomeen.

Kuten kaikki hyvä, tämäkin tulee pian päätökseen. Neljä vuotta on superpitkä aika olla yhdessä paikassa, ja on aika kokea myös muita maita, kriisejä ja töitä. En vielä tiedä, koska tarkalleen lähden, mutta joku päivä senkin päivän on tultava eteen.

Helppoa se ei tule olemaan, mutta ei kai muutos ikinä ole.

Darulamanin palatsi Kabulissa.

Bloggailen täällä kuitenkin vielä muutaman kuukauden ainakin. Jos teillä on jotain toiveita postauksille, joita haluaisitte minun käsittelevän täällä, kertokaa! Jotkut ovat laittaneet joskus hyviä ehdotuksia kommenttilootaan, jolloin aina ajattelen, että siisti idea ja ehdottomasti kirjoitan siitä pian, mutta sitten olen usein unohtanut. Eli muistuttakaa niistäkin!

Bamyanin Band-e-Amirin järvellä.

Neljä vuotta - vaikea hahmottaa mihin se kaikki meni niin nopeasti, mutta onneksi on tämä blogi, jonka kautta voin mennä aina fiilistelemään vanhoja muistoja kun siltä tuntuu. Kabulia en unohda.