SOCIAL MEDIA

Wednesday, 4 October 2017

Viikon altaat

Rakastan uima-altaita. Missään muualla ei ajatukseni samaan aikaan juokse yhtä vapaasti ja mieli tyhjene kaikesta turhasta kuin kilometrin uinnilla. Tällä viikolla olen onnekkaana polskinut kolmessa altaassa.

1) Jalalabad




Kävin viime viikolla Jalalabadissa, itäisessä Nangarharin maakunnassa. Kaikki YK:n Jalalabadin leirissä vierailevat ovat aina todella innoissaan uima-altaasta. Niin minäkin, mutta valitettavasti jo toisena päivänä altaassa oli vain vähän vettä, paljon ötököitä ja joka puolella malariahyttysiä. Allas loi silti jonkinlaista ei-odotettua tunnelmaa, joka rauhoitti rankkojen työpäivien jälkeen, pakko myöntää.

2) New Delhi

Vietin viikonlopun New Delhissä, jossa sain kutsun ökyallasbileisiin, kuulemma Intian oikeuskanslerin omistamaan farmhouseen Delhin ulkopuolella. Olin kuullut ennen Delhin elitiin farmhouseista ja mielessäni oli kuva isoista maatilakartanoista, joissa on kanoja ja vuohia pellolla. No, tämä ei ollut ihan sellainen, mutta hulppea kuitenkin.

Joku täytti 30 vuotta, ja juhlat olivat mielettömät - talo kuin museo (arvo kuulemma yli 4 miljoonaa dollaria mikä on Intiassa älytöntä), oma DJ, huippumalleja, currybaari - ja mikä allas! Kello kolme ihmiset vihdoin hyppäsivät sinne uimaan, ja silloin lähdin nukkumaan.



Curryt! Näistä bileistä ei puuttunut mitään.


3) Kabul

Yksi Kabulin rutiineistani on käydä yhdessä YK:n leirissä uimassa. Tätä bunkkerissa olevaa miniallasta saa kauhoa aika monta kertaa edestakaisin että saa kilometrin täyteen, mutta 100% rentoutuminen on taattu.






Monessa maassa matkustaneena ja monta allasta nähneenä, en vieläkään ymmärrä miten monet ihmiset menevät suoraan uima-altaaseen ilman suihkussa käymistä. Tämä on karmivaa. Sanoisin, että noin 90% kavereistani vain riisuvat vaatteensa ja hyppäävät altaaseen (paitsi pohjoismaalaiset). Mitä ihmettä?

Kabulista saa tällä hetkellä mahtavia tuoremehuja - appelsiini, vesimeloni ja vihdoin taas granaattiomena, joka on sesongissa. 

Oikea sauna! Luksusta. 
Eilisen uinnin ja saunan jälkeen menin tapani mukaan haahuilemaan Kabulin keskustan supermarkettiin, joka on vieläkin yksi lempipaikoistani, varsinkin myöhään illalla kun siellä ei ole ketään.

Illalliseksi lämpimiä voileipiä sängyssä. Tuli ihan lapsuusmuistot mieleen - tästä puuttui vain viiden markan irtokarkkipussi, sellainen jossa on paljon kirpeitä hymynaamoja.



5 comments :

  1. Minä pidän myös uima-altaista. Mutta koska en osaa uida tekniikaltaan oikealla tavalla, hartiat eivät kestä kauhomista ja olenkin siirtynyt vesijuoksuun. Sekin on mukavan rentouttavaa puuhaa. Ja talvella avannot luonnonvesissä. Ihan must juttu!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ne ovat ihan parhaita! Haluaisin myös kokeilla vesijuoksua joskus. Luulen, että tykkäisin myös kovasti avannosta, en ole vaan vielä ikinä kokeillut.

      Delete
  2. Ou mai gaaddd lampimat voileivat

    ReplyDelete
  3. Uiminen on kyllä niin tehokasta ja jotenkin rentouttavaa. Olen kanssa löytänyt vesijuoksemisen, Mäkelänrinteen uimahallilla on yksi rata jossa voi vesijuosta kaverin kanssa. Ihan parasta - treffata kaveria ja samalla saada liikuntaa!

    Hienoa, että olet taas päässyt keskustan supremarkettiin. Ilmeisesti jotain on 'muuttunut', koska olen käsittänyt aikaisemmista kirjoituksista, että tuo hupi on ollut kortilla.

    ReplyDelete
  4. Moi! Ihana lukea sun blogia kun näkee sieltä Afghanistanista kaikkea mistä mun avopuoliso kertoo! Hän siis on Jalalabadista tullut suomeen jo 6.vuotta sitten ja muistelee kuinka kaunis maa on ❤ Yhdessä katotaan aina ainakin kuvat jos avokki ei jaksa lukea tekstiä !

    ReplyDelete